torstai 14. toukokuuta 2009

Kauppahallin berliininpoppeli



[Valokuvatorstain 132. haaste: ennen - nyt. Yllä nyt toukokuussa, alla ennen viime lokakuussa]

Oulun kauppahallin kupeessa kasvaa suuri, vanha berliininpoppeli. Puu on 1800-luvun alkupuolella jalostettu erityisesti kaupunkien koristukseksi, kovaakin leikkaamista kestävänä hyvä arboristi muokkaa puusta maisemaan sopivan.

Lienee berliininpoppeli istutettu paikalleen, kun kaupungin väkilukua laskettiin vielä tuhansissa.

10 kommenttia:

  1. Hyvin on nakopjaan poppeli kasvanut.

    VastaaPoista
  2. Vuodet tekevät muutoksia ja kasvu.
    Ympäristössä sen huomaa.

    VastaaPoista
  3. Sitkeä on puuvanhus. Mahtaakohan kestää paikallaan yhtä kauan kuin Toripolliisi?

    VastaaPoista
  4. Tuolle saattaa käydä vielä samoin kun Helsingissä yhdelle puuvanhukselle. Sen kaataminen sai aikaan kansanvaelluksen kun ihmiset surivat vanhaa, lahonnutta puuta joka oli aina ollut paikallaan. :o)

    VastaaPoista
  5. Kasvuvyöhykkeiden mukaan berliininpoppeli ei Keski-Suomea korkeammalla menestyisi, mutta siltipä vain kaksi lajin edustajaa Oulussa uhmaa keskimääräisyyttä.

    Toinen berliininpoppeli on Lohipadonniemellä, siitä ja myös tästä kuvaamastani on kuvia Lassi Kalleisen blogissa.

    Pitkän iän uskoisin kauppahallin kupeen puulla vielä olevan, ellei tauti pääse yllättämään.

    VastaaPoista
  6. Tuo on varmaan pyhä puu...
    suojelee kaupunkilaisia!!
    Poppelissa on oikeasti taikaa...

    VastaaPoista
  7. Poppelit ovat sitkeitä ja niitähän ei tahdo saada pois jos emopuu kaadetaan.Työntää versoa vaikka mistä.
    Sinun poppelisi on tavallista komeampi.

    VastaaPoista
  8. Poppeli on erinomainen vesottumaan. Luulin joskus niitä pajun sukuisiksi, mutta haapapuita on kuitenkin.

    Mulla piti olla *jossakin* kuva puusta ennen leikkausta, mutta en tälle päivälle löytänyt.

    *etsitään lisää*

    VastaaPoista
  9. Noin sitä luonto muuttaa muotoaan!

    VastaaPoista