lauantai 13. kesäkuuta 2009

Lisää Casanovan mietelauseita


[Toinen osa David Widgerin keräämistä Casanovan mietelauseista. Katso myös ensimmäinen osa]

Aikani oli liian lyhyt kirjoittaa vain vähän


Mystiset vihjaukset


Huoleton asu


Älä koskaan jätä väliin mielipidettä mistä tahansa aiheesta


Ei koskaan huolehtinut liikaa ajattelusta


Kukaan ei lukenut hänen kirjojaan, mutta kaikkien mielestä hän oli oppinut


”Ei” on sama kuin valhe


Nyt olen liian vanha hoitaakseni itseni


Ruokottomuus kuvottaa, eikä koskaan ole nautinnollista


Oi! Itsepetoksen ihana voima


Koskaan ei tiedä tarpeeksi


Omisti kaikki meriittinsä antiteesille ja paradoksille


Anteeksiannettava heikkous, useimmat meistä sanovat mieluimmin ’minun’ kuin ’sinun’


Jättää uskottomuuden väliin, muttei loputtomasti


Intohimo ja ennakkoluulo eivät järkeile


Ihmiset eivät halua kuulla asioita niin totuudenmukaisina kuin ne olivat


Ihmiset haluavat tietää kaiken, ja keksivät


Kääpiöt imitoivat jättiläisiä


Sääli myydä halvalla se, jonka mielellämme korvaisimme toisella


Mielihyvä on totta, kuitenkin niin hetkellistä


Paavi, jonka kukaan roomalainen ei usko olevan erehtymätön


Tuomitsee sen, joka laissa kielletään


Ylpeys on typeryyden tytär


Yksityisesti nautti kaikista ylellisyyksistä, jotka toisilta kielsi


Imettävän äidin etuoikeus


Lupaa ikuista uskollisuutta


Ylpeä kansa, kerran niin suuri ja niin pieni


Kaakattaa


Mieluimmin olisin sinulta saamassa kuin sinä minulta


Lue kun olen lähtenyt


Lukuisien typeryyksien lukija havaitsee niiden olevan kirjoitetun sellaisissa paikoissa


Katumus on hyvä sopimus


Vaimonsa moittima rahan tuhlauksen vuoksi


Paheista pääsee eroon paljon helpommin kuin typeryydestä


Pyhä Rooma, joka kuitenkin pyrkii tekemään kaikista miehistä poikien rakastajia


Juoruilu on hyväksi vain tyhmien hauskuuttamiseksi


Surkeuden surullinen oire, jota kutsutaan haukotukseksi


Surullisuus on tauti, joka antaa kuolonsuudelman lemmelle


Soimaa ja sitten anteeksiantaa


Tunnollisen tarkka, ettei pettäisi sinua pienissä asioissa


Harvoin ylistetty ja ei koskaan syytetty


Itsekkyys, silloin, on toimiemme universaali liikuttaja?


Osoitti ylenkatseensa sanomatta mitään


Salattu synti on puoliksi anteeksipyydelty


Uni – olemattomuuden samankaltaisuus


Tempaa harhaluulot köyhältä kuolevaiselta


Pehmentää kolhuja hitaasti, mutta varmasti hautaan vievällä polulla


Tyhmä palvelija on vaarallisempi kuin huono


Sublata lucerna nullum discrimen inter feminas – Kun lamppu on viety pois, kaikki naiset näyttävät samanlaisilta


Vangin alistuva katse ylistää kahleita


Pinnalle pääsy on aina ensimmäinen mielenkiinnon kohde


Lahjakkuus ei koskaan vaikuta olevan oppinut


Maistaa ja tuntea


Kerro minulle, että elämän halveksunta tekee sinusta sen arvoisen


Kuolemaan ei ole parannuskeinoa


On tarpeeksi aikaa siihen


Nautinnoille annettu aika ei ole koskaan hukattu


Aika, joka tuhoaa marmorin ja pronssin, tuhoaa hyvinkin muistin


Aika on suuri opettaja


Kainostelu on usein vaihtoehtoinen sana tyhmyydelle


Kipeän tunteminen on pahempaa kuin ei olisi tuntenut ollenkaan


Kosto on jumalallinen nautinto


Värssyt, kuten siivellä eläjät, varastetaan hautajaispuheisiin


Hyväuskoisuuden uhrit


Peskööt likapyykkinsä yksityisyydessä


Mitä on rakkaus?


Kun voimme tuntea sääliä, emme enää rakasta


Sille, jolla on huono huumorintaju, kaikki on bensaa liekkeihin


Joukkojen päähänpistoja ja demokratian kuvitelmia


Vaimo rakastajattaren arvoinen


Olisi viisaampi, jos olisi vähemmän nokkela


Toive on ajatuksen isä


Ymmärrys ei voi olla ennen typeryyttä


Naisella on ase kyynelissään


Nainen on aina yhtä vanha kuin hän näyttää


Naiset voivat olla joko tyranneja tai orjia


Naiset usein tekevät mitä idioottimaisempia asioita silkkaa itsepäisyyttään



Muistelujen maailma, ilman nykyisyyttä ja ilman tulevaisuutta


Haluasi säätää lait tarpeidensa mukaan


Ryökäle kohtelee minua niin ystävällisesti, että rakastan häntä enemmän ja enemmän


(lähde: Quotes and Images from the Memoirs of Jacques Casanova de Seingalt, project gutenberg)

Casanovan mietteet Widgerin tarkoittamassa aakkosjärjestyksessä Sanottua -sivuilla: Lainauksia Casanovan muistelmista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti