Karikatyyreja ja kuvitettuja aforismeja

[Aforismeja, elämänviisauksia ja sananlaskuja löydät Sanottua -sivuilta]

Eilen puolilta päivin lainasin kirjastosta kaksi teosta, joiden kannen ja sijaintipaikan perusteella arvelin olevan uutta suomalaista sarjakuvaa. Kotona sisältöä lukiessa kumpikaan ei osoittautunut sarjakuvaksi. Ville Tiihosen Sieltä jostakin (WSOY 2009) oli karikatyyreja ja Kati Launiaisen Hihka (Sammakko 2009) (kuvitettuja) aforismeja.

Hihkan kustantaja Sammakko on takakannessa suositellut teoksen kirjastoluokaksi 82.2 eli suomalainen runous. Tiihosen teoksessa ei ole painettua suositusta, eikä sitä ole kustantajan verkkosivuillakaan.

Pikainen tarkastus osoitti, että teokset on laajasti yleisissä kirjastoissa luokitettu suomalaiseen sarjakuvaan (85.32). Kirjastoissa on varmaankin käytetty kritiikittömästi Kirjavälitykselta saatuja luokittelupohjia. Asian ehtii vielä syksyn mittaan kirjastoissa korjaamaan, tosin lisätyötä se teettää.

Omat suositukseni olisivat Tiihosen teokselle 74.17 (Karikatyyrit) ja Launiaisen 10.8 (Aforismit). Vaihtoehtoisesti molemmat voisi luokitella suomalaisiksi kuvakirjoiksi ja kuvallisiksi vitseiksi (85.22).

Kummassakaan kirjassa ei ole mitään vikaa, päinvastoin, väärä luokitus tuottaa vain vääriä oletuksia niiden sisällöstä.

Kati Launiaisen Hihka-hahmo on tuttu netin e-korteista. Ensimmäisessä kirjamuotoisessa asussa Hihka jatkaa osin tutuin kuvin ja tekstein, uuttakin Launiainen on kirjaa varten tehnyt. Kirjassa on kullekin mietteelle ja sen kuvitukselle varattu aukeama. Tapa on perinteisen kaunis, aforistiikka saa tilaa ympärilleen.

Aforismit ammentavat yhteisestä, laajasta länsimaisestä kirjallisesta ja kansanperinteestä. "Kutistuneen sisuksen oire on paisunut ego". "Sama kuu sinullakin siellä missä oletkin". "Kynttiläkin lämmittää, jos sen viitsii sytyttää". Persoonallisempiakin on välillä: "Autot ne käy bensalla, minä olen tuulella käyvä". "Luistimen laittaminen jalkaan on kuin valmistelisi itselleen jotain ansaa".

Yhdessä kuvien kanssa jutut toimivat.

Jos Launiaisen teos on tyttömäistä asioiden haltuunottoa ja ymmärtämistä, niin Ville Tiihonen on poikamaisesti alapäänjuttujen kautta samojen asioiden äärellä. Tiihosen ilmaisu on rujoa, siistimätöntä, useimmiten peräreiän sisältöä ja tuotoksia sisältävää. Nimi Sieltä jostakin viitannee paikkaan, jonne aurinko ei (yleensä) paista. "Keltainen on kevään muotiväri". "Me läskit ollaan saatanan leppoisia". "Koittakaa lapset muistaa ero pettingin ja runkkaamisen välillä".

Tiihosen rujot tussipiirrokset ovat saaneet nelivärisen painoasun. Väreillä onkin hahmoihin saatu lisää särmikkyyttä. "Katsokaa! Teidänkin eteenne on ylen annettu". "Aaaaah! Chiliripuli!"

Tähän täytyy toistaa: yhdessä kuvien kanssa jutut toimivat.


* Hihkan sivut
* Sieltä jostakin WSOY:n sivuilla