sunnuntai 16. elokuuta 2009

Kenkien psykologisesta historiasta


Eilen päivällä sataa ropsautti reippaasti. Ensin tuli muutamia kevyitä kuuroja, sitten räväytti päälle oikein kunnollisen raekuuron. Ei sekään kauaa kestänyt, mutta vesi ja rakeet kerralla suurin määrin saivat kiittelemään, etten mataliin kävelykenkiin ole mieltynyt.


Kohtalaisen kuivin jaloin pääsin.

Aamulehden toimituksessa oli sata vuotta sitten raportoitu Ranskassa ilmestyneesta kenkäkirjoituksesta. Siinä kengille annetaan hyvin syvällisiä merkityksiä. Ainakin paremman väen käyttämille.

Palanen kengän historiaa.

Muuan kuuluisa suutari on, käyttämällä hyväkseen Buffonin sanoja, lausunut väitteen: ”kenkä on ihminen". Tämän johdosta on Henri Duwernois eräässä ranskalaisessa aikakauslehdessä ottanut kirjoittaakseen ”kengän psykologisesta historiasta". Hänen kirjoituksestaan, jossa hän muuten sanoo, että kenkä aikakausien kuluessa on ollut peili, josta heijastaa kunkin aikakauden kulttuuri, lainaamme seuraavaa:

Ikuiset vastakohdat, joissa kengän merkitys nykyisin kulkee edes ja takaisin, on korkea ja matala kanta, terävä kärki ja leveä pyöristetty varpaiden sija. Nykyaikainen kenkä ei ole koskaan onnistunut pääsemään klassillisen sandaalin yksinkertasuuteen. Karkeasta puukengästä kehittyi jalkine vähitellen hienostuneeseen yksilölliseen muotoonsa. Karoliinien aikakaudella ylisteltiin mainioksi kenkäpariksi sellaisia jalkineilta, jotka tarkoin sopivat erikseen oikeaan ja vasempaan jalkaan, ja mentiinpä niinkin pitkälle, että päällisen piti sopia jokaiseen eri varpaaseenkin. Jalot ritarit ja sulavakäytöksiset trubadurit eivät enää halunneet astua ritarisaleihin kolisevissa puuanturoissa ja punaisissa nahkavarsissa; kengän piti osoittaa heidän hyvinmuodostuneet jalkansa ja joustava sulavuus heidän käynnissään. Samaan aikaan esiintyy burgundilaisessa muotimaailmassa pitkä, huippukärkinen ja ahdas noukkakenkä, jonka väri on sama kuin säärysten; tämä jalkine on koristettu koruompeluksilla, kullalla ja helmillä. Suunnaton noukka kengän kärjessä oli aluksi pehmeä ja heilui käydessä tahdin mukaan sinne ja tänne, mutta myöhemmin, kun oli päästy selville, että sellainen jalkine on jotenkin hankala, laitettiin noukka kovaksi ja kiverretiin ylös. Muotisankareilla oli siihen aikaan kengänkärjessä tiukuja ja kulkusia, jotka iloisesti helkkyivät jokaisella askeleella. Vaatemuotien muuttum[inen] ja ankarimmatkaan lait eivät pitkään aikaan voineet muuttaa kengän muotoa tänä hienostuneisuuden aikakautena. Kuitenkin määrättiin, että ainoastaan ruhtinaat saivat pitää kengissään 2 jalkaa pitkät noukat, aateliset saivat tyytyä 1 jalan mittaisiin ja porvareille oli sallittu ainoastaan puolen jalan mittaiset kärjet. Jo siihen aikaan oli miehillä ylellisemmin koristellut kengät kuin naisilla, muuten ainoa ala, jolla mies on kautta aikakausien ollut naisen edellä muodin suhteen. Naisen jalat ovat nimittäin aina olleet läninkien suojassa, kun taas ylhäiset miehet tahtoivat koreilla kauniilla jaloillaan ja somilla säärillään.

Kun sitten burgundilainen muoti sai väistyä renessansin tieltä, otettiin käytäntöön loistokkaat samettiset solkikengät, joita koristi suuret nauharuusut: naisetkin alkoivat käyttää näitä kenkiä ja heidän yksinoikeudekseen jäi sirot, koruompeluilla varustetut ja hajuvesillä valellut tohvelit. Kun ajat sitten muuttuivat koviksi ja kuudennentoista ja seitsemännentoista vuosisadan sodat alkoivat riehua, joutui näiden aikojen merkkinä käytäntöön suuret varsisaappaat, joiden ainoana koristeena oli runsas pitsiröyhellys varren suussa. Louis XIV:nnen hienonhieno, punaisella kannalla varustettu kenkä karkoitti sitte tuon tanakan saappaan salongeista ja niinhyvin miesten kuin naisenkin kengät koreilevat upeissa silkki- ja samettiruseteissa, pitseissä, jalokivikoristeissa ja muissa kallisarvoisissa koristeissa.

Vasta kahdeksannentoista vuosisadan loppupuolella, kun alettiin vaatia luontoa ja vapautta, alkoi Englannissa uudelleen varsi- ja ratsusaappaan lyhyt kukoistusaika. siksi kunnes varsisaapas sai kokonaan luovuttaa sijansa lyhytvartiselle kengälle. Lyhytvartinen, musta, nahkainen kenkä on nykyisen kansanvaltaisuuden ajan yksitoikkoinen jalkine: ainoastaan sen kiillossa ja suipossa muodossa vielä havaitaan jäännöstä entisestä loistosta. Vapaa Amerika on uskaltanut luopua tuosta sovitusta muodostakin, pyöristämällä kengän jalan mukaiseksi, ja on siellä ainoastaan kiilto muistuttamassa mennyttä komeutta.

Aamulehti n:o 125 3.6.1909

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti