lauantai 5. syyskuuta 2009

Proudhonin paluu


Uusimmassa Le Monde diplomatique -pokkarissa (X) nostetaan esille "anarkismin isä" Pierre-Joseph Proudhon (1809-1865). Ensin ajattelin ranskalaisten muistavan hyljeksittyä ja vastustuksen vuoksi muistettua talousajattelijaa vain miehen 200-vuotissyntymäjuhlan vuoksi. Edward Casteltonin artikkeli todistaa toista. Proudhonin ajatukset ja teot ovat mitä ajankohtaisimpia.

Proudhon muistetaan yleensä vain iskulauseesta "omaisuus on varkautta" ja Karl Marxin häneen osoittamasta vyörytyksestä. Proudhon ja Marx tekivät yhteistyötä 1840-luvun alkupuolella, mutta välit rikkoutuivat jo ennen Marxin kuuluisuuteen nousua. Proudhonin 1840 esittelemä 'lisäarvon' käsite taisi Marxille kuitenkin olla mieleen.

Vastakaikua Proudhonin ajatukset saivat, sillä 1848 hänet valittiin kansanedustajaksi vallankumouksen jälkeen perustettuun parlamenttiin.

Anarkismi ja anarkosyndakalismi olivat 1800-luvulla varteen otettavia poliittisia suuntauksia. Aatteiden välisessä kamppailussa elintilasta ne kuitenkin 1900-luvulle tultaessa olivat menettäneet mahdollisuutensa. Erinäiset pommikampanjat olivat vieneet äänestäjien kannatuksen, ja porvarillinen leiri ei antanut kenenkään unohtaa näitä virhearvioita.

Vieläpä niin myöhään kuin 1990-luvulla Jyväskylän yliopistolla toiminut anarkistinen solu huijattiin hakemaan toiminta-avustusta ylioppilaskunnalta. Anomus hylättiin suurieleisesti: ylioppilaskunta ei voi tukea sellaisia, jotka vastustavat laillisten järjestöjen, kuten ylioppilaskunnan, olemassaoloa.

Marxin parahdukset Proudhonia vastaan on suomennettu, mutta yhtään kirjaa Proudhonilta ei ole suomennettu. Maailmalla 1909 Proudhon oli vielä juhlittu sankari, jonka satavuotismuiston kunniaksi pystytettiin patsaita. Mutta ei enää 2009.

Proudhon oli vakuuttunut, että omaisuuden tasaisemman jakautumisen varmistaminen olisi yhteiskunnan tärkeimpiä tehtäviä. Hän asetti sen jopa poliittisen edustuksen edelle. Kansanedustajana ollessaan hän havaitsi juovan valittujen ja äänestäjien välillä. Proudhonin mielestä valituiksi tuli niitä, jotka kaikkein huonoiten tunsivat maan tilan.

Kiinnostavin Casteltonin esiinnostama Proudhonin ajatuksista on tavaran arvon mittaaminen. Proudhonin mukaan arvon tulisi määrittyä sen "hyödyllisyyden", todellisten ja konkreettisten yhteiskunnallisten vaikutusten mukaan. Aikalais- ja monet nykyekonomistit pitävät tärkeimpänä sitä, että vaihto, markkinat määrittelevät kauppahinnat. Arvo perustuisi tehtyihin sopimuksiin.

Proudhonin ajattelun käytännön toteuttaminen törmäsi omaisuuden koskemattomuuteen. Tasapuolista vaihtoa ei voitu järjestää, koska omaisuus oli keskittynyt omistajien, koroillaeläjien ja kapitalistien käsiin. Miten edes hieman saada oikeudenmukaisuutta tällaiseen maailmaan?

Parlamentin taloustoimikunnan jäsenenä Proudhon ehdotti kansanpankin perustamista. Pankkitoiminnan tavoitteena ei olisi voiton tuottaminen omistajille, vaan tallettajien ja lainanottajien parhaimman ajattelu. Yksi Proudhonin vaatimuksista oli korkokannan alentaminen, kohtuullistaminen myös pienasiakkaille.

Voitte arvata millaisen vastaanoton ranskalaisessa porvarillisessa lehdistössä ajatus sai. Aivan samanlaisen kuin Paavo Arhinmäen hiljan.

Proudhon pettyi, ja joutui samaan aikaan muun kirjoittelunsa vuoksi linnaan. Vankilasta hän sai seurata miten Ranska muuttui taas keisarikunnaksi. Yksityiset yritykset kahmivat valtavia voittoja yhteiskunnan infrastruktuurien rakentamisella ja hoitamisella. Vapauduttuaan 1852 kehoitti työväkeä jättäytymään kokonaan poliittisesta toiminnasta. Voimavarat kannattaisi yhdistää osuuskuntien ja muiden keskinäisten yritysten luontiin. Mutualismi oli aatteen nimenä.

Sellaistakin taitaa nyt tapahtua. Osuustoiminnassa on Erkki Tuomiojakin ulospääsyn mahdollisuuden nähnyt. Hänhän ehdotti taannoin perustetun S-Pankin kehittämistä jäsenistön, bonuskorttilaisten, äänellä kansanpankiksi. Sellainenkin mahdollisuus on, aina ei valtiota ja hallitusta tarvita.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti