[Uusi suomennos, Tobitin kirja, Manassen rukous]
Viidennellä luokalla koulussa meillä oli ankara kansakoulunopettaja, vaikkakin koululaitos oli jo peruskouluksi muuttunut. Opettaja äimisteli, miten joku luokan pojista saattoi olla tietämättä Aleksanteri Suurta. Taisi meillekin jakaa siitä, miten koulujärjestelmän muutos oli pilannut lapset. Eivät edes Aleksanteri Suurta tienneet.
Yritin asettua opettajan puolelle kertomalla, että suuri sotapäällikkö oli Aleksanteri ja on Raamatussakin hänet mainittu.
Jälkimmäinen lisäys olisi saanut jäädä tekemättä. Tulin toiseksi todisteeksi peruskoulun mädännäisyydestä.
Mummolan vierashuoneessa olin vanhaa perheraamattua lukenut, sieltä täältä, kertomuksellisiin kohtiin tarttuen. Makkabealaiskirjoista (uuden käännöksen mukaan makkabilaiskirjoista) olin Aleksanterin, Filippoksen pojan nimen lukenut.
Olin pannut merkille, että Vanhan ja Uuden testamentin välissä oli oudonnimiset apokryfiset kirjoitukset, ja ne oli minulle suomennettu 'epävirallisiksi'.
Mutta enpä sitä tunnilla suuta avatessani muistanut, että makkabilaisjutut olivat apokryfisiä.
Muisto heräsi, kun havaitsin kirkkohallituksen Vanhan Testamentin apokryfikirjojen suomennostoimikunnan saaneen työnsä valmiiksi. Apokryfikirjatkin on nyt nykysuomeksi luettavissa Kirjapajan julkaisemassa Vanhan testamentin apokryfikirjat -teoksessa. Uusi käännös on hyväksytty käytettäväksi kirkolliskokouksessa marraskuussa 2007.
Takakannessa syvällisemmin apokryfikirjojen maailmaan kehotetaan tutustumaan Jarmo Kiilusen ja Aarre Huhtalan toimituksen Urhea Judit, viisas Sirak (Kirjapaja 2008) kautta. Itse tekstit lyhyin esittelyin ovat nyt käsillä olevassa teoksessa. Kirjasto on luokittanut sen Raamatuksi.
Apokryfikirjat kuuluivat olennaisena osana suomalaisten ja luterilaisten Raamattuun vuodesta 1642 aina 1800-luvulle. Luther arvosti näitä epävirallisia jumalallisia tekstejä, toimituskuntakin viittaa usein Lutherin arvioihin esittelyissään.
Päätöstä apokryfikirjojen poistamisesta kansanraamatuista ei tehtykään Suomessa. Raamattujen kustantaminen ja painattaminen ovat olleet tyyristä puuhaa, mutta aina on ollut myös tarjolla avokätinen lahjoittaja-apu.
Apokryfikirjat jouduttiin jättämään pois suomalaisesta Raamatusta painatustöiden rahoittajan British and Foreign Bible Societyn vaatimuksesta. Societyssä ei apokryfikirjoja arvostettu.
Niinpä kirjat jäivät, mutta palasivat 1900-luvulla kaupallisen ehdoin kustannettuihin perheraamattuihin. Ja nyt omana kirjanaan, kymmenvuotisen käännös- ja toimitusurakan päätteeksi.
Toimituskunta korostaa, apokryfikirjalla (kätketyllä kirjalla) protestanttisessa kirkossa tarkoitetaan sellaisia uskonnollisia tekstejä, joiden hengellinen arvovalta on vähäisempi kuin niillä, jotka ovat tulleet Raamatun kaanoniin valituiksi. Mitenkään 'kätkettyjä' eivät kirjoitukset ole olleet, ne olivat mukana latinan kielisessä Vulgatassa ja siten monessa muussakin Raamatun laitoksessa.
Viime vuosikymmeninä apokryfisiä tekstejä on ollut liikkeellä enemmänkin. Tuomaan, Maria ja Juudaksen evankeliumeista on puhuttu. Ne ovat olleet oikeasti 'kätkettyjä', joten luettavaksi tarkoittamattomiakin kirjoja on nyt luettavaksi.
Ei kristinusko niiden esilletulosta ole kadonnut tai muuttunut, vaikka jotkut ehkä ovat sellaista toivoneetkin.
Perinteisten apokryfikirjojen (Tobitin kirja, Juditin kirja, Kreikkalainen Esterin kirja, Ensimmäinen ja Toinen makkabilaiskirja, Viisauden kirja, Sirakin kirja, Barukin kirja, Jeremian kirja, Danielin kirjan lisäykset ja Manassen rukous) lisäksi käännöskomitea suomensti Kolmannen ja Neljännen makkabilaiskirjan, Sirakin kirjan hebrealaisen tekstin mukaan, Psalmin 151 ja Kreikkalaisen Esran kirjan. Nämä on kansiin siis koottu.
Teksti ovat syntyneet pääosin parilla vuosisadalla ennen Kristusta, osa jopa Jeesuksen kuoleman jälkeen. Sisällöltään ne edustavat samanlaista kirjoa kuin Vanhan Testamentin kirjatkin, elämäntarinoita, historiakirjoja, runoja, kirjeitä ja rukouksia.
Aleksanteri Suuren osuus ei ollut suuri. Hänen tekonsa pohjustavat Ensimmäisen makkabilaiskirjan alussa tulevaa historiakerrontaa seitsemän jakeen verran. Suuri vaikutus on esitetyllä ollut myöhempään historiankirjoitukseen, vaikka se "vain" apokryfikirjasta on.
1 Kun makedonialainen Aleksanteri, Filippoksen poika, oli lähtenyt kittiläisten maasta, hän löi persialaisten ja meedialaisten kuninkaan Dareioksen ja nousi tämän valtaistuimelle. Jo sitä ennen hän hallitsi Kreikkaa. 2 Aleksanteri kävi monia sotia, valloitti linnoituksia ja surmasi eri maiden kuninkaita. 3 Hän eteni maailman ääriin asti ja ryösti kansojen rikkaudet. Koko maanpiiri oli hänen jalkojensa juuressa, ja hänen sydämensä paisui ylpeydestä. 4 Hän kokosi mahtavan sotajoukon ja hallitsi maita, kansoja ja ruhtinaita, ja nämä maksoivat hänelle veroa.
5 Sitten Aleksanteri sairastui ja tunsi pian kuolevansa. 6 Hän kutsui luokseen ylimmät päällikkönsä, jotka nuoresta pitäen olivat olleet hänen kasvinkumppaneitaan, ja jakoi ennen kuolemaansa valtakunnan heille. 7 Kuollessaan Aleksanteri oli ollut hallitsijana kaksitoista vuotta.
8 Aleksanterin lähimmät miehet nousivat nyt valtaan, kukin omalla alueellaan. 9 Jokainen heistä kruunautti hänen kuoltuaan itsensä kuninkaaksi, ja samoin tekivät heidän jälkeläisensä monien sukupolvien ajan. He saivat paljon pahaa aikaan.
[Uusi suomennos, Tobitin kirja, Manassen rukous]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti