lauantai 17. lokakuuta 2009

Kolme kertaa Haavikko -nimi


Eeli Aalto -niminen mies kirjoitti eilen blogissaan, että kuvanveistäjä Eila Hiltusen johdolla aikoinaan yritettiin ajaa Paavo Haavikkoa Suomen presidentiksi. Hiltunen pyysi Aaltoa kirjoittamaan vetoomuksen Suomen Kuvalehdessä julkaistavaksi ja mahdollisimman monen arvostetun taiteilijan nimi piti saada sen alle. Haavikosta piti saada kansakunnalle taiteilijapresidentti.

Blogissaan Aalto muistelee, että hän lähetti kirjoittamansa Veijo Merelle luettavaksi. Meri oli jo luvannut vetoomuksen allekirjoittamisen. Hän soitti Aallolle, ja totesi kirjoitetun olevan hyvän.

Mutta olisiko Haavikko hyvä presidentiksi? Epäilys oli herännyt Meressä ja tarttui Aaltoon. "Eihän Haavikko kykene lainkaan valehtelemaan eikä tekemään kompromisseja."

Jäi vetoomus Suomen Kuvalehteen lähettämättä.

WSOY julkaisi vuonna 1969 Erkki Mäkinen -nimisen miehen romaanin Heräämisen maku. Tekijä on omistanut teoksensa Paavo Haavikolle. Kirjassa Paasikiven jälkeen presidentiksi tulee Mikander -niminen mies, joka painattaa ja levittää julisteita joissa lukee "kansanarmeija - armeija kansasta". NATO hyökkää luoteesta ja Suomen leijona on sotilaskokardissa punaisen tähden keskellä.

Urho Kekkonen -niminen presidentti tykkäsi lainata lauseita Paavo Haavikon runoista. Lainauksista tapasi tulla suosittuja.

"Sillat voitetaan kulkemalla niiden ylitse" siteerasi Kekkonen puhuessaan Suomen ja Yhdysvaltain välisistä suhteista.

Viime kesänä Karri Kokko -niminen mies julkaisi kokoelman nimeltä Sillat voitetaan kulkemalla (ntamo 2009). Alaotsikkonsa mukaisesti se on anagrammi. Kokoelman alussa on sitaatti Paavo Haavikolta.

Lasista tulee hiekkaa.


* * *

Haavikko -nimisen miehen muiston yli kinasteleville tarjoan vinkin elämänreppu.netistä: "Prosessi jolla voitetaan nämä pelot, on kohdata ja tunnistaa ne, ... Työskennelkää sitten heidän kanssaan, kommunikoikaa, auttakaa heitä ylittämään tuo silta. ... Teidän on vain jatkettava kulkemista, kulkemista ja kulkemista."

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti