sunnuntai 25. lokakuuta 2009

Ufoihminen: Sikainfluenssarokotus on salajuoni


Yleisradion Lapin toimitus on ansiokkaasti lieventänyt sikainfluenssarokotusta kohtaan tunnettua pelkoa. Viime torstaina se uutisoi, että Rauni-Leena Luukanen-Kilde oli kertonut sikainfluenssarokotteen olevan salajuoni.

Lapissa lääninlääkärinäkin toiminut Luukanen-Kilde on lääkärintaitoja paremmin tunnettu ulkoavaruuden elämänmuotojen tuntemuksestaan. Youtubessa Rauni Kilde -nimellä esiintyvä lääkäri pitää rokotetta vaarallisena ja salajuonena maailman ihmisnuppiluvun vähentämiseksi.

Jotenkin en ole lainkaan yllättynyt Luukanen-Kilden kannasta.

Yksi suosittu ufojen ja ulkoavaruuden elämänmuotojen paratutkimuksen laji on viime vuosikymmenet ollut populaarikulttuurin seuraaminen. Maapallolle soluttautumaan halajavat alienit yrittävät elokuva- ja tv-viihteen kautta tuoda itseänsä tykö, ja ohjelmia aktiivisesti seuraamalla on mahdollisuus saada tietoja noista kavalista örkeistä.

Viihteen avulla on luokiteltu ja ryhmitelty yli sata erilaista ulkoavaruuden kansaa, ja innokkaat paratieteilijät ovat määrittäneet niiden vaarallisuutta ihmisten kannalta.

Salaisissa kansioissa aikoinaan oli yhtenä pitkänä juonena Dana Scullyyn ja muihin avaruusaluksilla keinosiemennettyihin naisiin istutetut mikrosirut. Juonen kuluissa paljastui, ettei keinosiemennyksiä tehtykään avaruudessa vaan ihan maan päällä.

Aktiivisesti Salaisia kansioita seuranneena en myöskään suuresti yllättynyt, että Rauni-Leena Luukanen-Kilde on uutisen mukaan jossakin teoksessaan kertonut ihmisiin istutettavan salaa mikrosiruja.

Luuukanen-Kilden sanoma toimii mainiosti viranomaisten tiedotuksen tukena. Rokotusinfo.fin jakama epäilys jää siinä unhoon. Ja hyvä niin.

3 kommenttia:

  1. Asioita voi kannattaa tai vastustaa niin hyvistä kuion huonostakin syistä. En kannatta Luukanen-Kilden paranoidisia ajatuksia, mutta en kannata myöskään sikainfluenssarokotteen ottamista. Omat syyni ovat siinä, että tauti on yleensä harmiton, kuolleisuus vähäistä ja rokotuksen apuaineista, kuten elohopeasta, on haittaa.

    VastaaPoista
  2. Jokainen voi asiaa omalta kohdaltaan ajatella, mikäli riskiryhmiin ylipäätään kuuluu.

    Terve, keski-ikää lähestyvä mies ei kuulu rokotettaviin ryhmiin missään vaiheessa.

    VastaaPoista