perjantai 20. marraskuuta 2009
Tiittu-vaarin ufokokemukset
Tapani Kuninkaan Ufoja Suomen taivaalla -teoksessa (Kirjayhtymä 1970) on lyhyt johdanto suomalaisten historiallisiin ufohavaintoihin. Ensimmäisenä varsinaisena suomalaisena ufona mainitaan Tiittu-vaarin tapaus 1700-luvun alkupuolelta, ensimmäinen epäilty on piispa Erik Sorolainen (k. 1625) maailmanlopunsaarnojensa vuoksi.
Mutta Tiittu-vaari. Hänen tarinansa sanotaan olevan Sahalahdelta, ja erään sikäläisen vanhuksen kertoman. Tiittu oli ollut kertojan mukaan seppä, noita ja kipujen parantaja. Hän piti oman ja naapurikylien väen terveenä, verenkin osasi seisauttaa. Metsänpedoista ei Tiitun aikaan kylän karjalle ollut vaaraa.
Palkkiota Tiittu ei parannushommista ottanut. Avokätiset parannetut antoivat kuitenkin ja näillä varoilla Tiittu olisi ostanut tilan (Moltsian kylän Klemettilän talon), joka isäntä kertoja 1960-luvulla oli. Tarkka vuosikin oli tiedossa: 1701. Isännäksi ei Tiittu alkanut, vaan antoi talon poikansa nimiin. Itse asusteli edelleen vanhassa mökissään, joka oli lähellä taloa.
Tiitun ollessa jo hyvin vanha, lensi eräänä kesäaamuna mökin katolle musta metso. Hetken seisahduttuaan se jatkoi perämetsään päin. Seuraavana aamuna sama toistui. Ja sitä seuraavana. Tiittu kävi ilmoittamassa poikansa vaimolle, että tuli käsky lähteä perämetsään ja käskyä ei parane olla tottelematta.
Vaari lähti aamulla ja puolenpäivän aikaan kylän ylle ilmestyi jättiläiskokoinen kiekko. Sen tuloa ei kukaan ollut huomannut. Hetken seisottuaan kiekkokin suuntasi perämetsän suuntaan.
Kylän väki säikähti moista kovasti. Vaikka oli heinänteko kesken, ihmiset sulkeutuivat kolmeksi päiväksi sisälle rukoilemaan ja veisaamaan. Lehmätkin saivat kärsiä täysistä utareista tuon ajan. Uskottiin maailmanlopun tulevan juuri nyt.
Kolmen päivän mentyä itsekukin pikkuhiljaa uskaltautui ulos ja takaisin töihin.
Tiittu-vaaria ei näkynyt, kuulunut. Häntä lähdettiin joukolla perämetsästä etsimään. Tiitun pojalle metsässä ilmestyi valtava karhu. Yrjö-pojan ihmetys oli suuri, kun karhu alkoi puhumaan kuin ihminen: "Älä minua pelkää, mitä ilmoitan, että turhaan sinä isääsi etsit. Näithän sinäkin sen sateenkaaren hohtoisen taivaanlaivan. Se vei isäsi ylös korkeuksiin, toiseen parempaan maailmaan, jossa asuu ihmistä korkeammalla oleva rotu. Isäsi on siellä hyvä, eikä hän kaipaa takaisin."
Jo alkoi kuhina ja juoruilu, pelkokin levitä. Sahalahden uusi pappi (Anders Steenbeck) takoi kuitenkin järkeä ihmisten päihin, ja unohtui tarina vähitellen. Moltsian kylällä ja Klemetin talossa se kuitenkin säilyi, päättää Kuningas kertomuksensa.
Lähteeksi on merkitty vain ufotutkijoiden oma lehti Vimana (ilmestyi 1967-72), joten mielenkiinnosta Hiskistä katsoin, onko Sahalahdella moista Tiittu-ukkoa elellyt. Sahalahden kirkonkirjat alkavat jo vuodesta 1683 ja vuodelta 1728 on tieto 96-vuotiaan Titus Siegfredinpojan kuolemasta. Kastettujen kirjan mukaan hänellä oli (mahdollisesti) kolme lasta Yrjö (Jöran), Simo (Simon) ja Liisa (Elisabeth). Äitiä ei ole katsottu tarpeelliseksi mainita. Tiituksen ammatiksi poikien syntymän yhteydessä mainitaan ratsumies (Rytt:, ryttar).
Ufotutkijoiden forumilla Tiittu-vaari on myös noteerattu. Sahalahtelainen Vesa Rantanen on haltuunsa saamiaan sukutietoja siellä kertonut. Yrjö Tiituksenpoika olisi saanut Klemetin tilan juuri 1701, 17-vuotiaana.
Kehyskertomus siis tuntuisi pitävän paikkansa. Keskipäivän valoilmiöistä tai taivaslaivoista on vaikea mitään sanoa. Ehkä tapaus oli Suomen vanhin ufohavainto, jos ufo ymmärretään nimenomaan tunnistamattomana taivaan ilmiönä. Tapahtumavuosi oli siis Tiitun kuolinvuosi 1728.
Kyläläisten reaktio on kuitenkin selitettävissä. Kustaa H.J. Vilkuna on useissa kirjoituksissaan selvitellyt 1700-luvun Suomea. Lähteinään hänellä on muun muassa olleet pappien Tukholmaan lähettämät kirjeet, heitä kun vihollisen pelossa oli pyydetty raportoimaan kuninkaalle kaikesta vähänkään oudosta tai erikoisesta. Papit kertoivat kuninkaalle muun muassa seurakuntalaistensa näkemistä unista.
Aineiston perusteella Vilkuna on esittänyt, että ison vihan, miehityksen, väenottojen ja sodan muutoinkin runtelema maa kärsi laajasta posttraumaattisesta stressistä. Vähäinenkin erilaisuus tai erikoisuus saattoi laukaista väessä kertomuksen kaltaisen rukoilu- ja synnintunnustusaallon, pelkoreaktion.
Vaikuttaisi siltä, että ratsumies Tiittu koettanut suojella itseään ja läheisiään sotaan joutumasta. Sotatantereilla verenpysäytys- ja muita ensiaputaitojakin oppii. Tilan antaminen 17-vuotiaan pojan nimiin säästi hänet sotaväenotoilta. Ehkäpä Tiittu on vuosikymmenen tai pari ikäänsä lisännyt samasta syystä?
(Sahalahden historiassa on kuulema lisää tarinoita Tiittu-vaarista, muttei tätä)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti