torstai 31. joulukuuta 2009

Franquin: Bretzelburgin radioamatööri


Pikon ja Fantasion parhaita seikkailuja nimettäessä kärkipäähän nousee ehdottomasti Franquinin ja Gregin Bretzelburgin radioamatööri (Yhtyneet 1978/NonStop 13/1978). Teos on julkaistu suomeksi myös ruotsinnosta myötäilevällä nimellä SOS... Bretzelburg kutsuu (Egmont 1992 ja Mustanaamio 14-16/2008). Alkujaan tarina ilmestyi Spiroussa nimellä QRM on Bretzelburg, mutta monien radioamatöörien huomautusten myötä varsinainen albumi (Dupuis 1966) ilmestyi korjattuna QRN on Bretzelburg.

Sarjakuvan lukijat ovat vaativaa väkeä. Heikki Kaukorannan suomennoksessa ongelma on kierretty, myöhemmissä nimissä on tukeuduttu morsetuksen hätämerkkiin. Sikäli kun asiaa ymmärrän (ulkoluen wikipediaa), niin QRM tarkoittaa "minua häiritään/häiritäänkö teitä?" ja QRN "minulla on ilmastohäiriöitä/onko teillä ilmastohäiriöitä?"

QRN oli marsupilamin nenään joutunut Fantasion uusi minikokoinen transistoriradio. Sen Bretzelburgin kuninkaan Ladislasin kanssa radioyhteydessä ollut Markus Switch suunti esiin ja seikkailu pääsi täyteen vauhtiin.

André Franquin (1924-1997) olisi halunnut jatkaa Pikon ja Fantasion seikkailuttamista Zorbulin vastaisessa taistelussa. Dupuis kuitenkin kielsi tämän. Franquin oli tehnyt kolme peräkkäistä "Z - paha maailmanvalloittaja" -tarinaa, ja kustantajan mielestä oli aika palata sellaisiin söpöihin tunnelmiin kuin Marsupilamin perhe (1957).

Tuossa vaiheessa 1960-luvun alussa Franquin oli jo arvostettu sarjakuvantekijä. Piko ja Fantasio eivät kuitenkaan olleet hänen omia hahmojaan, niiden oikeudet omisti kustantaja. Franquin koetti vedota, ettei hänellä ollut käsikirjoitusta, mutta tylysti häntä opastettiin pyytämään Gregiltä apua sellaisen luomisessa.

Toukokuussa 1961 Bretzelburgin radioamatööri alkoi ilmestyä Spiroussa, mutta tekeminen masensi kovin taiteilijaa. Hän masentui ja - kuten ajan termi kuului - menetti hermonsa.

Tammikuussa 1962 Spiroun lukijoille ilmoitettiin, että Pikon ja Fantasion seikkailuihin tulee tauko tekijän "vakavan sairauden" vuoksi.

Franquin sai koottua itsensä ja seikkailu jatkui toukokuussa 1963, ja vielä saman vuoden aikana se saatiin loppuun. Liitoskohdan voi löytää albumistakin: Franquin aloitti planssiensa numeroinnin alusta työtä jatkaessaan (sivulla 26 on planssi 21B, 28 taas 2B). Sivuja tarinaan kertyi enemmän kuin sarjakuva-albumin standardimitta 64-sivua edellytti.

Julkaistu albumi on siis "lyhennös". Editions du Patrimoine on viime vuonna julkaissut tarinan kaikki vaiheet sisältävän ja kommentoivat laitoksen (numeroitu ja rajattu).

Bretzelburgin radioamatööriä lukiessa taustalla olleet vaikeudet ja sairaudet eivät käy ilmi, ellei hermolääkkeiden turruttavaa vaikutusta lasketa - tämäkin on enemmän hakemalla haettu. Tarina kulkee omia, harkittuja polkujaan. Juonen kuljetus ja vitsien kertominen soljuvat luontevasti yllättävistä käänteistään huolimatta.

Lyhentämisen vuoksi kaikki kuvalliset vitsit, gagit eivät pääty sivun viimeiseen ruutuun. Tätä en ole koskaan osannut nähdä ongelmaksi tai "virheeksi". Lähinnä vaihteluksi.

Bretzelburgin salainen poliisi Bretzpolizei herra Switchin sijaan kidnappaa Fantasion Schnapsfürmichin linnakeeseen kuulusteltavaksi. Piko Switchin kanssa ja marsupilami omia teitään pyrkivät pelastamaan ystävänsä tohtori Kilikilin epäinhimillisten kuulustelukeinojen kynsistä. Kilikil katkaisee oman kyntensä, joten Fantasio saa levähdyshetken odotellessa.

Marsupilami ehtii apuun ensin. Piko ja Switch järjestelevät Bretzelburgin valtion asioita sillä välin paremmalle tolalle. Kuningas saadaan ottamasta turruttavia hermolääkkeitä, ja pian löytyykin reipas valtiomies.

Bretzelburgin ja sen naapurin Maquebastan (molemmat Saksan-Sveitsin-Itävallan-Balkanin vuoristossa sijaitsevia valtioita; Bretzelburgin rakennuksiin Franquin haki mallia Baijerista) välillä oli kiivas asevarustelu. Onnekkaan vastarintaliikkeen räjäytyksen jälkeen sankarimme havaitsivat, että molempien maiden kenraalit avustajineen ovat samaa lihaa ja verta, ahneita kansanriistäjiä.

Loppu on onnellinen. Maat lähentyvät romantillisten valloitusten kautta.

Franquin pysyi albumin valmistumisen jälkeen vielä vuosia Pikon ja Fantasion virallisena tekijänä. Albumeita ilmestyi enää vain yksi, Vauvakuumetta Sieninevassa (1968, suomeksi Egmont 1996). Dupuisia ei albumi miellyttänyt, ja 1969 sarjakuvantekijää vaihdettiin Fournieriin. Hän 1970-luvulla ahkeroi lähes albumi vuodessa tahtia. Aikalaisarvioissakaan Fournier ei päässyt lähellekään Franquinin tasoa.

Eräässä myöhemmässä haastattelussa Franquin totesi, ettei hän koskaan pitänyt Pikoa ja Fantasiota täysin omina hahmoinaan. Sellainen oli pikemminkin Niilo Pielinen. Toisen hermoromahduksen jälkeen (1977, vuosi oli synkkä belgialaisranskalaiselle sarjakuvalle - Rene Goscinny kuoli samana vuonna) siirtyi piirtämään Mustia sivuja. Nämä synkkää mustaa huumoria huokuvat sarjakuvat ovat yksi sarjakuvataiteen huippu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti