keskiviikko 2. joulukuuta 2009

Jörö-Jukka



[Jörö-Jukka, Pörrö-Pekka ja Mörrö-Maikki]

Joskus saksalainen Heinrich Hoffmann (1809-1894) on nostettu Rodolphe Töpfferin rinnalle "nykyaikaisen kuvakerronnan" eli sarjakuvan esi-isänä. Käsitys on väärä ja perustunee fragmentoituneisiin Töpfferin töihin. Vaikka Heinrich Hoffmannin Jörö-Jukka onkin huikea hahmo, ei sitä pidä sarjakuviin sotkea.

Lastenkirjallisuus oli sarjakuvien lailla melko kartoittamatonta kirjahistoriaa. Lastenkirjallisuuden historia on nykyisin kuitenkin mahdollisuuksien mukaan selvitetty, toisin kuin sarjakuvan.

Osaltaan taustalla ovat innokkaat, varakkaat bibliofiilit ja bukinistit. He ovat voimia ja rahaa säästämättä keränneet aikoinaan valtavina massapainoksina levinneitä, mutta sittemmin hyvin vähälukuisiksi harvenneita kuvakirjasia.

Jörö-Jukka (Stuwwelpeter) on oiva esimerkki laajalevikkisestä, mutta harvinaiseksi tulleesta teoksesta. Sen ensipainos ilmestyi 1845, sadas painos 1876 ja tekijänoikeuksien rauetessa 1925 painoksia oli otettu jo 539. Tähän päälle vielä käännökset ja lukuisat piraattipainokset ja -kopiot.

Markus Brummer-Korvenkontio on selvitellyt kirjan vaiheita (Jörö-Jukka ja sen historia, WSOY 1991).

Tarina alkaa näin joulun alla, kun frankfurtilainen lääkäri poikkeaa kirjakauppaan ostamaan kolmivuotiaalle lapselleen Carlille joululahjaa.

Ilmeisimmin kävi niin kuten joskus nykyisinkin. Ylempään keskiluokkaan kuuluva hyvin toimeentuleva vanhempi äimistyy lastenkirjojen hintaa ja tasoa. Hoffmann toteaa kykenevänsä itse parempaan ja ostaa vain tyhjän vihkon.

Toisin kuin useimmat, jääräpäinen Hoffmann ei kuitenkaan luovuttanut. "Helposti" piirretyn kirjasen tekemiseen menikin enempi aikaa, ja vilunkiin hänen piti turvautua. Mitä ilmeisimmin hän tarvitsi mallia. Sellaisena mitä ilmeisimmin toimi jokin tuntematon teos, joka oli innoittanut myös venäläisen Stepka-Rastrepka teoksen syntyä (vanhin tunnettu painos 1849). Kun vihkon loppuun jäi vielä yksi tyhjä sivu, sinne lääkäri piirsi monesti lapsipotilailleen piirtämän pitkäkyntisen ja -hiuksisen hahmon, Jörö-Jukan.

Jörö-Jukan suosio antaisi olettaa, että lääkärikoulutuksessa olisi opastettu sellaisten tekoon. 1800-luvulla vanhemmat usein pelottelivat lapsiaan lääkärillä, ja tohtorien oli ennen hoitotoimenpiteitä murrettava jäätä.

Brummer-Korvenkontion ja hänen siteeraamansa Walter Sauerin mukaan ainakin 1858 uusintalaitos Jörö-Jukasta on suuresti Stepka-Rastrepkalle velkaa. Tässä vaiheessa Jörö-Jukka oli jo siirtynyt viimeiseltä alkusivuille.

Kirjaksi Carlin joululahja päätyi jo tammikuussa 1845. Lääkäri-isä oli kosteampia joulujuhlia viettänyt ystäviensä kanssa ja siellä esitellyt erinomaista pihistelykeksintöään. Juomingeissa mukana ollut kustantaja-kirjanpainaja oli innostunut kirjasesta, ja siitä lukuisat painokset saivat alkunsa.

Semmoinen on Jörö-Jukka,
Koikkakynsi, pörhötukka.
Tahtoo kynsiänsä säästää,
Mutt'ei kampaa päähän päästää.
Nyt on pää kuin vanha lato,
Kynsi niinkuin onkimato.
Hyi sitä Jörö-Jukkaa!
Hyi sitä pörhötukkaa!


Kuvassa Heinrich Hoffmannin Jörö-Jukka vuodelta 1844.


Jörö-Jukkien eri laitoksia:

* Der Struwwelpeter oder lustige Geschichten und drollige Bilder. 564. painos (PG)
* Struwwelpeter: Merry Stories and Funny Pictures. Frederich Warne & Co, New York (PG)
* Der Struwwelpeter (Wikisource)
* Pierino Porcospino (Wikisource)
* http://www.struwwelpeter.com/


[Jörö-Jukka, Pörrö-Pekka ja Mörrö-Maikki]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti