tiistai 22. joulukuuta 2009

Soraa opiskelijaelämän rattaisiin


Useasti olen kirjoittanut, kuinka nykyisin ongelman ilmetessä ministerit ja ministeriöt pyrkivät etsimään niille ratkaisua säätämällä uuden lain (katso esim. Normiohjaus). Yksi tällainen ilmennyt ongelma olivat niin sanotut hoitajasurmat.

Ministerit asettivat SORA-työryhmän selvittämään, miten opiskeluoikeus voitaisiin peruuttaa alalle soveltumattomalta opiskelijalta. Tätä nykyä oikeus soveltumattomien erottamiseen on musiikkioppilaitoksilla. Käytännössä erottamisia tapahtunee harvoin, pykälä lienee sinnikkäiden vanhempien ymmärryksen lisäämiseksi.

SORA-työryhmä asetettiin pian Ylisen ja Leivonmäen surmien jälkeen. Molemmissa tapauksissa tekijät olivat sellaisia, joiden taipumuksia ei oltu kouluaikana havaittu. Miksi olisikaan? Ajatus siitä, että kuolema olisi parempi kohtalo oli ilmeisimmin syntynyt vasta hoitolaitosarjessa, maailmankuvan vääristyessä.

Oppilaitosten erottamisoikeus oli jotain sellaista, johon ministerit saattoivat puuttua loukkaamatta elinkeinonharjoittamisvapautta.

Tosin samalla unohtui moni muu perusoikeus: yksilönvapaus ja tieteen vapaus. Samassa perustuslaissa nekin mainitaan kuin elinkeinovapaus.

Tai ei yksilönvapauksia sentään kokonaan unohdettu. Jos joku soveltumattomuuden takia erotetaan jostakin koulusta, niin näistä erotetuista ei saa pitää henkilörekisteriä. Sehän olisi loukkaavaa ja perustuslain vastaista. Erotettu voisi hakea toiseen alan oppilaitokseen ja suorittaa opintonsa siellä loppuun.

En ymmärrä mihin oppilaitokset tarvitsevat lainsäädäntöä, jonka perusteella he saisivat soveltumattomat erottaa. Onhan niin, että oppilaitoksella on oikeus valita oppilaansa ja opettajilla on oikeus hylätä tai hyväksyä oppilaan suoritukset. Jos joku on totaalisesti alalle soveltumaton, niin ei kai hän pysty suoriutumaan tuleviin työtehtäviin valmistavista kursseista? Onko kouluissa luovuttu nelosten antamisesta kokonaan tehokkuuden lisäämiseksi?

Lähinnä esitys vaikuttaa siltä, että opiskeluaikaiset huumekokeilut haluttaisiin estää erottamisen uhalla. Esityksessä laittomien päihteiden kokeilu on määritelty soveltumattomuudeksi mille tahansa ammattialalle. Tokkopa Ylisen tai Leivonmäen surmaajat olivat huumehia opiskeluaikoinaan kokeilleet.

SORA-työryhmä sai esityksensä valmiiksi lokakuun lopussa ja se on lausuntokierroksella. Työryhmän nettisivuilla OPM:n sivujen yhteydessä kuitenkin jo kerrotaan, että "lait on tarkoitettu tulemaan voimaan syksyllä 2010".

Toivottavasti eivät tule.


* Opiskeluun soveltumattomuuteen ratkaisuja (SORA-työryhmä).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti