Sukututkimuksen tuottamat tiedot muuttavat tapaa katsella maailmaa. Ajatellaanpa vaikka Soinia, pientä kuntaa Pohjanmaan Järviseudulla. Enpä alueesta juurikaan piitannut, kunnes selvisi, että eräs esi-isä, Soini Lapveteläinen (s. n. 1540-l, k. 1606 jälkeen), oli sen ensimmäinen asukas. Luultavimmin Savon Joroisilta hän lähti ja talonsa rakensi metsäkorpeen, ja tuli nimenneeksi seudun etunimellään.
Valtakunnallisiin uutisiin Soini pääsee parisen kertaa vuodessa. Ei liian usein, että sukutarina lakkaisi siihen liittymästä.
Tänään Soinista kerrottiin, että parin vuoden takainen Vanhan Pesolan palo on selviämässä (YLE Pohjanmaa 16.2.2010). Neljä miestä oli kapakkaillan päätteeksi päättänyt tehdä lopun taloon liittyneistä kummitusjutuista.
Pari viikkoa sitten kirjoitin Kati Lampelan toimittamasta Pienestä kummituskirjasta (Kotimaista kummittelua). Taloja ja muita rakennuksia hylättiin ja jätettiin autioiksi kummittelun vuoksi.
Vanha kansa suhtautui kummitteluun luonnollisena ilmiönä. Sen aiheuttajasta ei oltu kiinnostuneita, vaan kokija ja yhteisö pohtivat omaa elämäänsä. Oliko tullut tehtyä jotain sopimatonta tai mikä kummituksen näkijässä mahtoi olla vialla. Eräässä vanhassa käräjätalossa kerrotaan kummitelleen väärien tuomioiden vuoksi. Yhteisön huono omatunto taisi monen aaveen takana olla.
En tunne Vanhaan Pesolaan liittyviä tarinoita tai uskomuksia. Ylen uutinen painottaa laajaa mainetta:
Kyseiseen Pesolan kulttuurihistoriallisesti arvokkaaseen kiinteistöön on paikkakunnalla sekä lähikunnissakin liittynyt huhu, jonka mukaan talossa yöllä kummittelee. Esimerkiksi naapurikunnassa Alajärvellä tästä talosta on nuorison ja vanhempienkin kesken käytetty nimitystä "kummitustalo".
Vahvana vanhan kansan uskomukset vaikuttaisivat kuitenkin edelleen elävän. Etenkin herkistyneessä tilassa. Polttaminen ei oikea ratkaisu ollut. Teko alkoi polttajien arkeen jo tunkeutua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti