tiistai 23. maaliskuuta 2010

Aku. modernin ihmisen yhteiskunta


Juhani Tolvasen toimittamassa Maailman hauskin kuvasarjalehti -teoksessa Anu Kantola käsittelee Aku Ankan hahmoa modernin ihmiskuvan kautta. Miten nappiin osuva käsittelytapa onkaan! Epäonninen ja epäonnistuva Aku voi onnistua vain rajoitetusti. Aku ei voi rikastua, eikä tulla tasaveroiseksi Roope-setänsä kanssa. Modernin ihmisen yhteiskunta on ikuisen odotuksen paikka.

Odotusaikoja lievittämään Sanoma Mazaginesilta ilmestyy uusi lehti, Aku. Aku pisteellä. Esittyly kertoo, että "Aku. on aikuisille kohdentuva, aivan uudenlainen glossylehti, jossa yhdistyy aikakauslehden tyylikäs lifestylesisältö ja sarjakuvalehden hersyvä piirrosmaailma."

Jos oikein ymmärsin, sarjakuvia lehdessä ei ole. Sarjakuvaruutuista irroitetut Ankkalinnan hahmot ovat kuvituksena.

Kohderyhmänä 25+ miehet ja naiset. Jälkimmäisille muotia, kosmetiikkaa ja ihania lahjavinkkejä, edellisille urheilua ja autoja. Lisäksi matkailua, taidetta ja ruokaa.

Samalla formaatilla tehtyä lehteä Sanoma on julkaissut Donald -nimellä kesäkuusta 2009 alkaen. Menestys on kuulema ollut. Tuskinpa epäonnistunutta kokeilua toiselle markkina-alueelle siirrettäisi.

Oikeastaan on pieni ihme, ettei lehteä ensimmäisenä ole Suomessa lanseerattu. Ensimmäinen suomenkielinen numero ilmestyy 9. kesäkuuta. Mainonta varmaan ilmineeraa tarkemmin lähempänä.

Akupisteen päätoimittajana on Aku Ankasta tuttu Jukka Heiskanen, joten linja pysynee Ankka-universumia kunnioittavana.

Ennakkotietojen mukaan lehdessä tullaan esittelemään Suomen omat Aku Ankka, Roope Setä, Hannu Hanhi ja Pelle Peloton. Tuoreeltaan arvioiden Roope Ankka voisi olla Nalle Wahlroos, Hannu Hanhi Vesa Keskinen ja Pelle Peloton vaikka Pekka Himanen.

Länsimainen yhteiskunta on rakentunut valistuksen projektissa, individualismin ja järjen liittona. Aku. tehdään yritys- ja sarjakuvatoimitusten yhteistyönä. Kuluttajavalistuksen ja kuluttajaviihdytyksen liittona. Kullakin on paikkansa ja mahdollisuutensa. Toiset ajelevat Ferrareilla, toiset lukevat siitä lehdistä.


* AKU.

2 kommenttia:

  1. Minusta Vesa Keskinen on enemmänkin Roope-setä. On julkisesti myöntänyt pitäneensä tätä esikuvanaankin. Hankkinut itse yritteliäisyydellään omaisuutensa ja asemansa, kuten Roope. Nalle sopii paremmin vaikka Kroisos Pennoseksi; on perinyt rahansa, ja on yhtä ärsyttäväkin. :-)

    VastaaPoista
  2. Hyvä huomio. Wahlroos tosiaan Kroisoksen osaan paremmin sopii.

    Nämähän tietysti vaihtelee aina kulloisen julkisuuden mukaan, lähtien ihan siitä ketä kulloinkin julkisuudessa pidetään.

    Antti Herliniä ei taida voida Ankkalinnan rooleihin sijoittaa, sen verran vähän hänestä tiedetään, noin julkisesti.

    VastaaPoista