Elise ja Lasinpuhaltaja

Olen seuraillut Eeva Karhusen Sana sanasta sanaan -blogia jonkin aikaa, tosin kovin vilkasta siellä ei tänä vuonna ole ollut. Viime vuoden lopulla Karhunen poisti suuren osan kirjoittamastaan, ja ajattelin kohtaavani nuo tekstit tulossa olevassa esikoiskokoelmassa Unelma (ntamo 2009).

Erityisen mieltynyt olin "Nainen tekee tätä. Mies tekee tuota" -asetelmiin. Esikoiskokoelmassa ei kuitenkaan ollut blogista tuttuja, vaan Elisen ja Lasinpuhaltajan tarina.

Karhunen kirjoittaa proosarunoja. Teoksen alaotsakkeena on yksinkertaisesti "runoja". Prologi kertoo teemana olevan jo päättyneen rakkauden.

Pääasiassa äänessä on Elise. Lasinpuhaltajaan saamme tutustua hänen kauttaan.

Lasinpuhaltaja on kisälli. Liian nopeasti hän olettaa Elisen sisätilat omikseen, tutkii pöytälaatikot lupia kyselemättä.

Rakkaus täsmentyy paikkaan. Ja lopussa paikka puretaan kerrostalon mukana.

"Yhteiset kokemukset eivät tuota yhteisiä muistoja. Aivan kuin sinulla olisi toinen silmä auki ja toinen kiinni. Niin tämä on tarina sinusta ja minusta", kuiskaa Elise selvitykseksi.

Parisuhdetta Karhunen kuvaa Elisen arkisten tekemisten kautta. Kotia hoidetaan, korjataan, kirjoitetaan ja rutataan papereita. Myös maisemaan kuvataan ja tarkkaillaan.

Sävyt ovat pääasiassa melankolisia. Runoista kaartuu ehjä kokonaisuus, ehkä liiankin. Jo prologissa mainittu "toisten yli kasvaminen" dominoi. Karhunen kannattaa seurattavien tekijöiden listalle laittaa.

Keittiön draamantaju

Elise nappaa valkoisen lautasen ja pirstoo sirpaleiksi lattiaan. Sirpaleet tuottavat onnea eikä naisella ole pienintäkään aikomusta siivota. Mies suree hienoa esinettä. Elisen ilme ei värähdä, mutta sisäiset hermoradat värisevät ennennäkemättömällä tavalla. Nainen kohottaa äänensä: "Minä ohjaan oman muotokuvani." Rautakylkinen jäänmurtaja ajelehtii arvokkaasti väylää. Kevät on pitkä ja viileänsininen.

* Eeva Karhunen: Unelma. ntamo 2009