sunnuntai 25. heinäkuuta 2010

Jaakon kylmä kivi ja tervatut munat


Tänään perimätiedon ja sananlaskuviisauden mukaan Jaakko heittää kylmän kiven järveen ja vesien viilentyminen alkaa. Ilmatieteen laitoksen mukaan kiven heitto on pitkäaikaisten tilastojen mukaan ennen aikainen, sillä yleensä pintavesien viileneminen alkaa vasta elokuun alussa.

Tilastot ovat vain keskiarvoja, kuten usein Ilmatieteen laitokselta todetaan. Tänä vuonna vesien viilentyminen on alkanut jo ennen Jaakon kiveä.

Kiven heiton on epäilty kalenterin muutoksen (1753 siirryttiin juliaanisesta gregoriaaniseen) seurauksena siirtyneen liian aikaiseksi. Toisaalta ilmojen viileneminen on alkanut juuri gregoriaanisen 25. päivän aikoihin. Vedet reagoivat ilmaa hitaammin.

Vanhan kansan auktoriteetti Kustaa Vilkuna on Jaakon päivälle muutakin merkitystä antanut. Jaakko on pistänyt paarmat pussiin, tuohen kiinni puuhun ja kauran kasvamaan.

Sananlaskuviisaudessa Jaakolle ei perin viisaan roolia muutoin ole annettu. "Jaakko jalan, muut kaikki hevosella", todettiin Riistavedellä. "Viidessä minuutissa niin kuin Nipurin Jaakko", irvailtiin Nivalassa.

Hailuodossa tunnettiin useampikin Jaakko.

"Jaakko on juovuksissa", sanoi Kilpinen, kun Kaspa-Jaakko röyhteli.

"Jaa jaa, sinä Isonkylän Jaakko, kyllä minä sinut tunnen", sanoi pimeässä riiaripoika toiselle.

Oletko sinä paljas Jaakko? - En minä ole paljas, on minulla paita ja pusero.

Olisi se tuo Jaakko nätti mies, mutta se niin pahasti seisoo.

"Niin niin, siinäpä se tulee", sanoi Fiskin Jaakko.

"Ruokapa niin raukaisi", sanoi Muurun Jaakko, kun kerralla voirasian tyhjäksi söi.

"Ei saakaan panna valkeaa tulta pesään", sanoi Muurun Jaakko, kun taloon tuli.

"On niitä muitakin praataajia, et sinä Viskin Jaakko kraatari", sanoi pikkupoika, kun potan päällä piereskeli.

Laiska-Jaakosta on maineeseen verrattuna vähän sananparsia. Loimaalla sentään hyvistä unenlahjoista todettiin "Makaa niin kuin Laiska-Jaakko Säkylänjärvellä" tai "On sängyssä selällänsä niin kuin Perälän Jaakko Läkylänjärvessä".

Paltamon Jaakko harrasti syvällistä elämänviisautta:

"Persesilmä syrjälleen", sanoi renki Jaakko, kun maata rupesi.

Mitä lie Jaakko Ulvilassa töppäillyt, kun paikallinen väki muistutteli "Muistatkos Jaakko, kun munasi tervattiin?"

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti