Muutamina viime päivinä on keskusteltu runsaasti sanarunoudesta. Keskustelusta muistui mieleeni Jarmo Saartin kymmenen vuoden takainen novellikokoelma Itsari (sharda 2000). Saartin teoksen kaikki novellit käsittelevät itsemurhaa tekijän näkökulmasta.
Lyhyessä esipuheessa Suomen synkästä sijainnista itsemurhatilastoissa. Saartin novelleja tarjottiin pohdinnan pohjaksi.
Saarti kirjoittaa lyhytnovelleja. Useimmissa selvitetään tekotapaa tai motiivia. Joissakin molempia. Skalpelli, leipäveitsi, naru, haulikko, myrkky, junanrata, auto, tuli, kylmä, pelko, paha olo, velka, pettäminen, harmaus.
Tekotapoja ja motiiveja kuvatessaan Saarti lopulta kirjoittaa novellin, jossa on vain yksi sana.
Yksin.
Novellista on silti luettavissa sekä tekotapa että motiivi suisidaalille.
Yksittain luettuna Yksin-novelli ei avautuisi samalla tavalla kuin osana laajempaa kokonaisuutta.
Jos otamme kuitenkin huomioon kirjallisuudessa sovitut julkaisemis- ja siteeraamistavat, niin Yksin-novellia ei koskaan julkaistaisi ilman tekijä- ja julkaisupaikkatietoja.
Näin ollen Yksin-novelli kokoelmasta irrallaan julkaistaisiin muodossa:
Yksin.
Jarmo Saarti. Itsari.
sharda 2000.
Yhden sanan novelli saa takaisin sisältönsä "pakollisten" oheistietojen kautta.
Näille teokseen varsinaisesti kuulumattomille "oheisteksteillä" on siis yhden sanan novelleissa erittäin suuri merkitys. Analogiaa sanarunon ja "sananovellin" välille ei kuitekaan suoraan voitane tehdä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti