Kohu Aperitiffista

Syyskuussa 1978 Kari Aronpuro pohti Karl Lamprechtin historianmetodeja. Saksalainen 1900-luvun vaihteessa keskusteluttanut historiantutkija korosti massojen merkitystä historian kulussa. Aronpuro matkusti Oulun maakunta-arkistoon lukemaan Historiallista aikakauskirjaa, jossa aikanaan käytiin keskustelua uusien metodien merkittävyydestä.

Onko yksilö vaiko kollektiivi historian liikuttaja. Onko historia tiedettä vai taidetta. Aronpuro luokittelee Lamprechtin "luovaksi" tyypiksi ja ihmettelee Lamprecht-instituutin suureellista menoa, laitokselle oli hommattu yli 150 000 lasten piirrosta maailmanhistorian alkujuurien selvittämiseksi lapsipsykologian metodien avulla.

Jäätävä vaikeneminen on koitunut Lamprechtin kohtaloksi.

Oulusta palaamisen jälkeen 16. päivä Kirjayhtymästä soitettiin Aronpurolle. Oli päätetty ottaa Aperitiff - avoin kaupunki -teoksesta toinen, laajennettu painos.

Laajennos olisi kirjasta kirjoitettuja kritiikkejä, yleisönosastokirjoituksia, otteita Kemin kaupungin kirjastolautakunnan pöytäkirjoista ja pieni päättävä intermezzo. Tämä kirjoitus pohjautuu toisen painoksen laajennososaan.

Paula Niemelä kirjoitti Pohjolan Sanomiin 3. tammikuuta 1966 otsikolla Kirjastosensuurista. Jostakin hän oli kuullut, että Kemin kaupunginkirjastoon ei ollut hankittu Aronpuron tuoretta teosta.

Niemelän mielessä asia yhdistyi Pellon kirjastolautakunnan päätökseen olla hankkimatta Timo K. Mukan teoksia. Ja Aronpuron kirjassa ei ole edes pornografiaa tai mitään siveellisyyttä loukkaavaa.

Helsingissä ilmestyvien lehtien kriitikot olivat vuoden 1965 lopulla poikkeuksetta kehuneet Aronpuron uutuuden. Kirjastoja hankinnoissa auttavaan Arvostelevaan kirjaluetteloon Vappu Karjalainen oli määritellyt, että Aperitiff voidaan hankkia kirjastoihinkin "näytteenä nykykirjallisuuden muotokokeiluista".

Kemin kaupunginkirjaston johtaja Raoul Palmgren oli kuitenkin päättänyt toisin keskusteltuaan ensin apulaisjohtajan kanssa. Kirjaa ei hankittu. Niemelän "poleemisen hyökkäyksen" ilmestyttyä Palmgren alisti päätöksen kirjastolautakunnalle. Se ei sitä muuttanut.

Vastineessaan 16. tammikuuta 1966 Palmgren lupasi kuitenkin etteivät kemiläiset jäisi osattomiksi:

Jotta ei kuitenkaan voitaisi väittää, että Kemin kaupunginkirjasto estää lainaajiaan tutustumasta erääseen aikamme mestarituotteeseen, allekirjoittanut on päättänyt luovuttaa oman "Aperitiffin" kappaleensa yksityisenä siirtokirjastona Kemin kaupunginkirjaston lainattavaksi n. 4 kk:n ajaksi. Teos on sijoitettu pääkirjaston yleiseen lainausosastoon luokan 0 (Yleis- ja sekateokset) alaryhmään 09 (Harvinaiskirjat), ja ensimmäiseksi kirja on kahden päivän (17.-18.1.) ajan varattu neiti Niemelän tutustuttavaksi.

Kemin pääkirjastosta soitettiin 17. syyskuuta 1978 Aronpurolle. Tampereelta Aronpuro oli siirtynyt Kemin kirjastolaitoksen palvelukseen 15. elokuuta 1972 Syväkankaan sivukirjaston virkaan. Pääkirjastosta soitettiin Aronpuron kaukolainojen tulleen.

Hakiessaan lainojaan vielä samana päivänä Aronpuro vilkaisi hankintakortistoa. Aperitiffia oli hankittu Kemin kaupunginkirjaston yleiseen lainausosastoon 27. heinäkuuta 1967 yksi kappale, 16. kesäkuuta 1969 toinen ja Syväkankaan sivukirjastoon kappale 1. elokuuta 1972.

Vastineessaan Palmgren kiitteli, että Aperitiffin kustantaja oli Kirjayhtymä. Jos kustantaja olisikin ollut Otava, teos olisi kymmenen markan sijaan maksanut viisitoista.

Kemin kaupunginkirjaston kokoelmissa 18. elokuuta 2010 on neljä kappaletta Aperitiffia: vuoden 1965 painosta yksi kotiseutukokoelmassa (sid., hankintahinta 10 mk) ja vuoden laajennettua 1978 painosta kolme (nid., hankintahinta 32 mk), yksi aikuistenosastolla luokassa 84.2, toinen saman osaston varastossa ja kolmas kotiseutukokoelman varastossa. Syväkankaan sivukirjastoa ei enää ole.