sunnuntai 1. elokuuta 2010

Pierre Bourdieu ja millennium


Tänään sosiologi Pierre Bourdieun (1930-2002) syntymästä on kulunut 80 vuotta. Bourdieulta ei akateemisissa piireissä liene kukaan välttynyt. Henkilökohtaisesti parhaiten mieleen on jäänyt hänen lyhyt kirjoituksensa, joka levisi 1990-luvun alkupuolella sähköpostitse. Kirjoituksessa käsiteltiin tuolloin vielä lähestymässä olevaa vuotta 2000 ja sen aiheuttamia vaikutuksia yhteiskuntaan.

Y2K-probleemasta puhuttiin vasta joitakin vuosia myöhemmin.

Kahvilakeskusteluissa kirjoitusta pidettiin merkkinä Bourdieun dementoitumisesta. Juttu tuli pikaisesti luokiteltua samaan sarjaan Jungin tai Erik Ahlmanin kuolemanjälkeistä elämää tai jälleensyntymistä koskevien kirjoitusten kanssa.

Mutta eipä aikaakaan, kun Bourdieun käsittelemä alitajuinen toisten epävarmuuden huomioon ottaminen alkoi suomalaisessakin paikallispolitiikassa vaikuttaa. Kunnanjohtajia alettiin nimittää määräaikaisiin virkoihin. Ensin seitsemäksi, sitten yleisemmin viideksi vuodeksi kerrallaan.

Lyhentyminen johtui tietenkin ajankulumisesta ja vuoden 2000 vääjäämättömästä lähentymisestä. Määräaikaisuus tähdättiin loppumaan 1999 tai 2000. Joissakin kunnissa päädyttiin jopa kolmivuotisiin sopimuksiin.

Jos hyvinkin 2000 tapahtuisi jotakin katastrofaalista, totaalisesti uutta? Silloin voitaisi aloittaa puhtaalta pöydältä uuden johtajan kanssa.

Ajattelin jopa pienen tutkielman tekemistä kunnanjohtajien viranhakuilmoitusten perusteella. Mutta se jäi.

Aiheeseen voisi hyvinkin vielä palata. Taloustieteiden puolella on median mukaan suosituiksi tulleet aiheet, joissa tarkastellaan päätöksentekoon vaikuttavia inhimillisiä seikkoja tai ihan puhdasta sattumaa (jos sellaista onkaan).

Viime viikolla radiossa eräs tutkija pohti yritysjohtojen päätöksiä pitäen niitä kovin lyhytnäköisinä. Pidemmällä aikaperspektiivillä tarkastellen olisi kannattanut tehdä toisin. Pari sunnuntaita sitten Hesarissa kolumnoitiin yritysten lyhytjänteistä henkilöstöpolitiikkaa vastaan.

Rationaalisille, vain ja ainoastaan käsillä olevan faktan mukaan päätöksiä tekeville voi olla hankalaa myöntää miten paljon alitajunta, hiljaisesti omaksuttu ja tiedostamattomat periaatteet ovat vaikuttaneet menneisiin valintoihin. Siinä samallahan tulisi myönnettyä, että samat 'voimat' vaikuttavat nykyisiinkin päätöksiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti