sunnuntai 24. lokakuuta 2010

Katse menneisyyden ja nykyisyyden ihmiseen


Kustaa H.J. Vilkunalta on ilmestynyt uusi, mielenkiintoinen teos Katse menneisyyden ihmiseen (SKS 2010). Monin osin tarkkaan perustutkimuseen perustuva tutkimus käy läpi suomalaisten aineettomia elinehtoja uudella ajalla (n. 1500-1850). Yhtenä teemana teoksessa kulkee suhtautuminen erilaisuuteen, ja sen käsittelyyn tutkimus loppuu.

Vanhemmassa yhteiskunnassa erilaiset ja poikkeavat käytännössä piilotettiin. Eri tavalla ajatelleet mielisairaat, kehitysvammaiset ja sairauden tai onnettomuuksien vuoksi ulkonäöltään poikkeavat toimitettiin pois pilaamasta tervettä ilmaa.

1700-luvun mittaan sivistyneistö, eliitti alkoi kiinnostua näistä erilaisista ihmisistä. Erityisesti kaupungeissa ulkonäöltään ja ruumiinrakenteeltaan poikkeavat herättivät mielenkiintoa.

Alettiin ymmärtää, että kaikki ihmiskohtalot eivät olleet Jumalan rangaistuksia, muilta piilotettava häpeä. Kun vielä ymmärrettiin epämuodostumien ja tartuntatautien ero, niin 1700-luvun mittaan kummajaisnäytöksistä tuli suurta huvia.

Tavalliselle rahvaalle erilaisuus tuli tutuksi vaivaistalojen myötä, jotka olivat saman kehityksen tulos. Kaikkia erilaisia ei tarvinnut tauti- tai Jumalanpelon vuoksi eristää jonnekin kauas Seilin saaren kaltaisiin paikkoihin.

Vaivaistalot olivat yleensä sijoitetut keskelle kylää, ja ylläpidetty yhteisin varoin. Vilkuna puhuu totuttautumisprosessista. Erilaisuutta nähtiin ja tiedettiin omienkin verorahojen kuluvan.

Kylähulluudelle ja vajaakuntoisuudellekin määrittyivät normit, ja kykynsä mukaan monet otettiin tuottamaan jotakin yhteiseksi hyväksi.

Samaan aikaan sivistyneistö, ylemmät luokat jatkoivat vanhaa piilottamisperinnettä. Säätyläistö omilla tai kuninkaalliselta majesteetilta anomilla varoilla toimitti omat kummajaissukulaisensa ties minne.

Paine erilaisuuden ymmärtämiseen tuli eliitiltä. Mutta rahvas puolestaan otti seuraavan askeleen, kirjoittaa Vilkuna, se hyväksyi heidät omikseen ennen säätyläisiä ja kaupunkien varakkaampaa väestöä. Paine hyväksymiseen kääntyi toisin päin.

Kuten hyvään tutkimukseen kuuluu, Vilkuna ei vedä lankoja tai analogioita nykyaikaan. Mutta lukija voi sen hyvinkin tehdä.


* Susanna Eskola. Valta ja marginaalit. Arvio Vilkunan kirjasta Agricolan kirja-arvosteluissa 11.10.2010
* Thomas Boreman. Daniel Cajanuksen tarina (suom. rv). Osuuskunta Jyväs-Ainola 2006. - yhden suomalaisen kummajaisen tarina lontoolaisen kirjakauppiaan kertomana.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti