sunnuntai 16. tammikuuta 2011
Guy de Maupassant: Kuolemaantuomittu Monacossa
Kuuluisa ranskalainen kirjailija Guy de Maupassant on matkallaan kuullut kertomuksen eräästä kuolemantuomiosta Monacossa, tuossa pienessä valtiossa Välimeren rannalla Ranskan ja Italian rajalla. Juttu on aivan tosi, Guy de Maupassant kertoo sen näinikään.
Tahtoisin paljokin puhua tuosta merkillisestä valtiosta, joka on pienempi kuin ranskalainen maaseutukaupunki, mutta jossa on itsevaltias hallitsija, kankeammat seuratavat kuin Ludwig XlV:nen aikana, itsevaltaisuuden periaatteet, jotka ovat vielä ankarammat kuin Preussin Wilhelmi II:n, ja kaiken tämän ohessa erinomainen suvaitsevuus ihmisten syntejä kohtaan, joista hallitsija, ministerit, armeija, koko maa elää.
Kumartakaamme syvään tätä hyvää rauhallista hallitsijaa, joka tarvitsematta pelätä ulkomaisia sotia tai sisällisiä vallankumouksia levollisesti hallitsee onnellista pientä kansaansa ja jolla on ympärillään loistava hoviseurue niin kuin muinaisena aikana mahtavilla hallitsijoilla.
Mutta tämä ruhtinas, josta nyt puhumme, ei ole verenjanoinen eikä kostonhimoinen. Seuraavassa saamme todistuksen siitä. Näinä vuosina tapahtui murha Monacossa. Eräs valtion asukas oli murhannut vaimonsa. Hän oli surmannut hänet ilman vähintäkään syytä. Tapaus herätti suurta huomiota koko valtakunnassa.
Kortein oikeus tuomitsi yksimielisesti pahantekijän kuolemaan. Itsevaltias vahvisti tuomion.
Jälellä oli vaan murhaajan teloittaminen. Mutta nyt tuli eteen vaikeuksia. Koko maassa ei ollut pyöveliä eikä mestauskonetta.
Mitä oli tehtävä? Ulkoasiain ministerin ehdotuksesta rupesi hallitsija keskusteluihin Ranskan hallituksen kanssa saada lainata pääkaupungin pyöveliä koneineen.
Kauvan mietittiin asiaa Pariisissa, vastattiin viimein myöntävästi ja vaadittiin 16 tuh.markkaa.
Hänen monacolainen majesteettinsa piti palkkiota liijan kalliina; murhamies ei varmaan ollut sen arvoinen. Kuusitoista tuhatta yhdestä päästä. Mahdotonta!
Käännyttiin sitte Italian hallituksen puoleen. Kuningas ja veli ei toki liene niin vaativainen kuin tasavaltalainen.
Italian hallitus vastasi, että mestaus maksaisi 12 tuh. Markkaa.
Kaksitoista tuhatta! Silloin täytyisi lisätä veroja kaksi markkaa joka päätä kohti valtakunnassa. Se saattaisi aikaan levottomuutta.
Sitte ajateltiin että tavallinen sotilas katkaseisi murhamiehen kaulan. Mutta kun kysyttiin kenraalilta, vastasi hän kieltävästi; hänen sotilaansa eivät olleet kylliksi taitavat aseiden käyttämisessä niin ettei yhdellekään heistä voisi tätä tehtävää uskoa.
Nyt kääntyi hänen majesteettinsa uudestaan tuomioistuimen puoleen tässä pulmallisessa asiassa.
Tuumittiin kauvan eikä keksitty mitään käytännöllistä ratkaisua. Vihdoin pääministeri ehdoitti
että ruhtinas voisi kuolemantuomion muuttaa elinkautiseksi vankeudeksi. Niin tehtiinkin.
Mutta valtiossa ei ollut vankilaa. Täytyi laittaa väliaikainen vankila ja palkata vanginvartija.
Kuuden kuukauden ajan meni kaikki hyvin. Vanki nukkui joka päivä olkivuoteella kopissaan, ja vanginvartia, jota istui tuolilla vankilan oven edessä, nukkui myös väsyttyään katselemaan ohikulkevia.
Mutta ruhtinas on tarkka, se on muutoin hänen pienimpiä virheitään, ja hän tahtoo nähdä joka pennin, joka maksetaan kassasta. Hänelle näytettiin menolasku vangin ja hänen vartijansa ylläpidosta. Nämä menot näyttivät olevan koko kuorma valtiomenoissa.
Ruhtinas tuli levottomaksi, ja kun hän ajatteli että tämmöistä voi kestää koko pitkän elämän ajan (vanki oli vielä nuori), käski hän raha-asiainministerinsä ryhtyä tarpeellisiin toimenpiteihin näiden menojen hankkimiseksi.
Ministeri neuvotteli korkeimman oikeuden ministerin kanssa, ja he päättivät lakkauttaa vanginvartijan toimen. Vanki varmaan karkaisi, ja asia olisi sillä ratkaistu.
Vanginvartija sai eron toimestaan ja eräs palatsin keittiöpoika sai käskyn aamuin illoin viedä ruokaa vangille. Eräänä päivänä, kun oli unhotettu lähettää hänelle ruokaa, nähtiin hänen aivan rauhallisesti menevän linnaan muistuttamaan siitä. Siitä lähtien sai hän itse jota päivä mennä linnaan syömään keittiöpalvelijain kanssa, joiden kanssa hän pian tuli hyväksi ystäväksi.
Päivällisen jälkeen hän käveli. Välistä hän meni pelisaliin ja uskalsi panna viisi markkaa viheriälle pöydälle. Kun hän voitti, söi hän parempia päivällisiä hienommissa ravintoloissa ja sitte meni takaisin vankilaansa, jonka oven hän sisältä lukitsi.
Asema alkoi käydä vaikeaksi, ei suinkaan tuomitulle, vaan tuomareille.
Tuomioistuin kokoontui uudelleen ja päätettiin kehoittaa vankia poistumaan Monacon valtiosta. Kun hänelle ilmoitettiin tämä päätös, vastasi hän:
— Te olette hauskoja, te! Mitä sitte minusta tulisi? Minulla ei ole perhettä. Mitä tekisin? Olen tuomittu kuolemaan. Ette ole mestanneet minua enkä ole sanonut mitään. Sitte tuomitsitte elinkautiseen vankeuteen ja asetitte vartian. Sitte otitte pois vartijan, enkä vieläkään virkannut mitään. Nyt tahdotte ajaa minut ulos maasta. En lähde. Olen vanki, teidän vankinne, teidän tutkimanne. Minä kärsin uskollisesti rangaistukseni. Pysyn täällä.
Korkein tuomioistuin oli neuvoton. Ruhtinas vihastui kauheasti ja käski ryhtymään ratkaiseviin toimenpiteisiin.
Alettiin uudestaan tuumitella. Ja nyt päätetttiin tarjota vangille — 600 markan eläke: jos hän tahtoisi asua ulkomaalla.
Vanki hyväksyi tarjouksen.
Hän on vuokrannut pienen tuvan viiden minuutin matkan päästä entisen hallitsijansa rajoista ja elää siellä onnellisesti kasvattaen kaaliksia ja halveksien ruhtinasta.
Monacon hovi, joka sai oppia tästä kuoleman tuomiosta, on päättänyt ruveta keskusteluihin Ranskan valtion kanssa, jos se kohtuullista maksua vastaan vasta ottaisi vastaan Monacon vankia.
Ruhtinaskunnan arkistossa talletetaan vielä asiapaperia, joka myöntää vangille elinkautisen eläkkeen ehdolla että hän poistuu valtiosta.
Suomi — Kuvalehti kansalle 28.7.1892. (Turun lehden n:o 89 28.7.1892 liite)
* * *
Jatkokertomuksissa on luettavissa kaksi Guy de Maupassantin novellia: Kuka tietää? ja Kuutamo. Ennakkotietona kerrottakoon, että maanantai-iltana alkaa Richard Vossin fantasiatarina Amata.
Novelleista puheenollen, meneillään on Kansallinen novellinkirjoituskuukausi KaNoKiKu. Kuten lyhenteestä arvaakin, kyseessä on "laiskan" versio NaNoWriMosta, kansallisesta [oik. kansainvälisestä] romaanin kirjoituskuukaudesta. Vielä ehtii mukaan. Kirjoittamisesta kiinnostuneiden kannattaa ainakin blogiin tutustua, muun muassa Risto Isomäki, Mari Mörö ja Juha Itkonen antavat vinkkejä tarinankerrontaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti