maanantai 7. helmikuuta 2011

Marina Zenovich Polanskin jutun kimpussa

Puolustusasianajaja Douglas Dalton ja syytetty
Roman Polanski Santa Monican oikeustalolla 1977



Sunnuntai-iltapäivän rauhassa katsoimme Marina Zenovichin parin vuoden takaisen dokumentin Roman Polanski: Wanted and Desired (USA/Iso-Britannia 2008). Suomessa elokuva sai ensi-illan vuosi sitten DocPoint-festivaaleilla, sen jälkeen Cinema Mondo on levittänyt dokkaria DVD:nä. Dokumentti olisi Suomessa jäänyt varmaankin levittämättä ja esittämättä jollei Polanskia olisi pidätetty Sveitsissä syyskuussa 2009 Yhdysvaltain kansainvälisen pidätysmääräyksen perusteella.

Marina Zenovich on dokumenttiinsa haastatellut lähes kaikkia elossa olevia Polanskin vuoden 1977 raiskausoikeudenkäynnin osapuolia. Polanski itse on äänessä vain arkistonauhoilla, mutta Zenovich on jututtanut esimerkiksi uhria, syyttäjää, useita asiaa tutkinutta poliisia ja puolustusasianajajaa.

Polanskin tekoa ei puolustella tai selitellä parhain päin. Kaiken järjen mukaan Polanski olisi saanut 1977 silloisten säädösten mukaisen ehdonalaisen tuomion ja olisi karkoitettu ulkomaalaisena maasta.

Zenovich on kertonut kiinnostuneensa tapauksesta Roman Polanskin saatua Oscarin elokuvastaan Pianisti vuonna 2002. Polanski ei ollut noutamassa palkintoa, ja sen jakaja Harrison Ford totesi mystisesti jakajan itsensä ottavan palkinnon vastaan ja toimittavan sen ohjaajalle.

Zenovichille paljastui Polanskin keskeneräinen oikeusjuttu. Ja että Polanski oli edelleen Yhdysvalloissa etsintäkuulutettu. Maailmankuulu ohjaaja oli paennut maasta vain hetki ennen tuomion julistamista.

Zenovichin haastatteluissa paljastuu varsin erikoinen oikeustapaus. Santa Monican tuomari Lawrence Rittenband oli saanut jutun omasta halustaan, hän oli ennen Polanskin tapaustakin istunut julkkiksien oikeusasioita, muun muassa Elviksen ja Priscillan avioeron.

Tapaus alkoi oikeudessa kuin mikä tahansa muukin juttu. Polanski kiinnosti mediaa suuresti, olihan hänen kuulun näyttelijävaimonsa Sharon Taten surmanneet vielä kuuluisamman sarjamurhaajan Charles Mansonin seuraajat.

Oikeusjutusta kasvoi pian maailmanlaajuinen mediaspektaakkeli. Tuomari joutui julkisuuden pauloihin, unohti uhrin ja tuomittavan oikeudet ja piti näytösistuntoja, joiden vuorosanat hän oli etukäteen sopinut puolustajan ja syyttäjän kanssa. Myös syyttäjä ja eräs poliiseista dokumentissa kertovat tuomarin eettisiä koodeja vastaan.

Rittenband halusi tuomita linnaan, muttei uskaltanut kuitenkaan Polanskin murhaamisen pelossa niin tehdä. Hän määräsikin vastoin kaikkia lakeja ja asetuksia Polanskin toistamiseen psykologiseen tutkimukseen, tällä kertaa vankilassa tehtävään ja jonka piti kestää 90 päivää.

Varsinainen soppa saatiin aikaiseksi kun 90 päivän tutkimus kestikin vain 42 päivää. Lisäksi Rittenbandia piinasivat Polanskista Saksassa Oktoberfestilla otetut kuvat sikari kädessä nuorten naisten keskellä. Tuomari oli raivoissaan ja janosi kostoa. Tosin syyttäjäkin olisi voinut kertoa, ettei "90 päivän tutkimus" yleensäkään kestänyt koko aikaa. Oktoberfestiin Polanskin oli vienyt elokuvanteko, ei juhlinta.

Ennen kuulumattomille vesille mentiin, kun tuomari Rittenband piti lehdistötilaisuuden tulevasta tuomioluvusta. Puolustusasianajaja syyttäjän tukemana pyysi tuomarin vaihtamista, ja pyyntöön suostuttiinkin. Eläessään Rittenband ei myöntänyt tehneensä mitään väärin.

Tässä välissä Roman Polanski katsoi parhaaksi poistua maasta. Arvaamaton tuomari olisi voinut tuomita hänet jopa viideksikymmeneksi vuodeksi selliin.

Zenovichin dokumentti nosti Polanskin jutun uudelleen esille. Elokuvan lopussa lyhyesti kerrotaan, että 2008 Polanskille tarjottiin mahdollisuutta tulla tuomittavaksi ilman vankeusrangaistuksen pelkoa - sovittamaan tapaus pois päiväjärjestyksestä.

Tosin edellytettiin, että Polanski olisi sallinut tuomionluvun televisioimisen...

Koska Polanski ja hänen puolustusasianajajansa eivät tähän suostuneet, juttu jatkuu. Näin katsomisen jälkeen tuntuu siltä, että pidätys Sveitsissä elokuussa 2009 olisi ollut kosto yhteistyöhaluttomuudesta Yhdysvaltain kanssa.

Jo 2008 dokumentin lopussa Zenovich lupailee toisenkin dokumentin olevan aiheesta tekeillä. Olisihan siihen ainesta. Mutta ehkä uhrin kannalta olisi kuitenkin paras antaa aiheen jo jäädä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti