keskiviikko 30. maaliskuuta 2011

Ohi Lepikon torpan

[Pia Pesosen Urho Kekkonen Strassen (Teos 2011) myötä on useammassa yhteydessä puhuttu, että nyt on tullut kaunokirjailijoiden vuoro käsitellä Kekkosta. Onhan Kekkonen ollut aikaisemminkin kirjallinen hahmo, mutta uutta tulkintaa tarkoitettaneen tässä yhteydessä. Sellaisiakin on jo tehty, esimerkiksi Hallauksen numero 6 (2007) oli Kekkonen-teemanumero. Siihen kirjoitin oheisen novellin. -- kuvia torpasta]




Oli ajettava vaikka pää kainalossa. Olin polkupyörällä viemässä tyhjiä pulloja Pielaveden Alkoon. Maaningalla ei ole viinakauppaa, lähin sellainen oli parin kymmenen kilometrin päässä Pielavedellä. Ahneuksissa olin tunkenut toisen muovikassin liian täyteen ja puolimatkassa se repesi.

Hänen politiikkansa oli kyseenalaistavaa ja kritisoivaa, mutta päinvastoin kuin Kekkosen pää, hän pyrki myös ymmärtämään Suomen ulkopolitiikan aiempia ratkaisuja. Olisi pitänyt olla malttia vaurastua, kiroilin mielessäni. Pitäisikö tehdä jemma tien poskeen pohdin, mutta päätän pärjätä revenneen kassin kanssa vaikka se on vaikeaa. Kassihan oli revennyt, eikä siinä olisi vähempi pullomäärä sen paremmin pysynyt kuin iso.

Ja pää oli autio ja tyhjä. Lepikon torppa näkyi, vielä olisi kylänraittia pari kilometriä Alkon luo. Kello alkaa uhkaavasti lähestyä viittä. Kiire.

Siruista hahmottuu Kekkosen pää, kun väsymys ja kiire painavat ja yksi pulloista läjähtää asfaltille. Kekkonen ei totea mitään.

Kekkonen istuu pää painuneena kirkon penkissä. Hän katsoo alaspäin, metaforisessa mielessä mahdollisesti hautaan, menneisyyteen, omaan sisimpäänsä. Olin tullut Alkoon pari minuuttia ennen sulkemisaikaa, mutta myyjä tylysti totesi, ettei tässä enää ehditä mitään pulloja laskemaan.

Kekkonen murskasi Fagerholmin pään. Pulloja en takaisin Maaningalle vie. Etsin hyvän kätkön, josta toisella kertaa voisin pullot hakea. Kirkonkylä ei tuntunut siihen sopivalta paikalta. Ajoin pullojen kanssa takaisin ortodoksikirkon luo ja päätin piilottaa kassit kirkon viereiseen metsään.

Kekkonen oli hyvä Hruštšovin ystävä ja tämä ei ollut pään lyömistä tiiliseinään. En jaksanut lähteä takaisin kylälle linja-autoaseman baariin. Poikkeuksellisesti menin Lepikon torpan kahvioon. Outo kahvio. A-oikeuksinen. Terävien tarjoilun vuoksi siellä oli usein rähäkkää, ei sellaista leppoisaa kuin keskikaljabaareissa.

Kekkonen oli myös päämies. Kun päämies täyttää tasavuosia, häntä muistetaan postimerkein. 1980 postimerkki julkistettiin Pielaveden postissa. Pyöräilin tilaisuuteen. Postissa oli hyvin virallinen ja jäykkä tunnelma. Jonotuksen jälkeen sain ensipäiväkuoren leimoineen.

Kekkonen oli se, joka kätki päänsä Paasikiven linjan taakse. Kirkon luokse kätkemäni pullot oli joku toinen löytänyt ja vienyt. Joku toinen vaurastui kustannuksellani.

Kekkonen pelasi jo täyttä päätä. Menin linja-autoaseman baariin. Join pullon keltaista jaffaa ja pelasin flipperiä. Joku lohdutuksen enkeli oli paikalla: sain pompoteltua palloa ennätystulokseen.

Kenen pää oli vähällä pudota jatkosodan sotasyyllisyysoikeudenkäynnissä? Toivoton homma olisi ollut ryhtyä jäljittämään kuka pullot oli vienyt. Eikä sellaiseen jahtiin mielestäni olisi ollut mitään syytä. Löytäjä saa pitää.

Kun pää on ikään kuin avattu, on ehkä hyvä sanoa: keiden nykypäättäjien pää ja moraali eivät paineita kestä? Mulla on iso pää, mutta vähän empatiaa, hei. Myös sosialidemokraattien johtaja Paasiota ja hänen päätään murjottiin.

Niin on jos siltä näyttää. Parempi kuin vappu, ei tule pää kipeäksi vaan mieli. Pää auki. Etsivä saa pitää.

Pää ei kuitenkaan kestänyt sellaista salajuonittelua. Kekkonen menetti malttinsa ulkopolitiikan takia ennen muuta Ahti Karjalaisen kanssa. Kotimatkalla ensipäiväkuori rutistui hieman. Olisi pitänyt ottaa jokin vahvike mukaan.

Pää olisi tullut vetävän käteen. Pää siis meni lähemmäs. Rikki oli mieluummin herran oma pää, joka sairastui valtaan.

Selvisimme Kekkosen ja Sorsan tapaisten valtiomiesten ansiosta kunnialla kylmästä sodasta ja voimme kulkea pää pystyssä tämän päivän. Siinä ei ole päätä eikä häntää! Tanner näki toveri Iljitsin elävänä, mutta "tällä oli silloin kyllä suurempi pää" kuin balsamoidulla.

Tunnilla pistää 7-luokkalaisen nopeusjuoksija U. Kekkosen pää kuudennen luokan ovesta. Hengästyneenä ei hän saa sanaa suustaan. Tälle ajalle periytyy myös Kekkosen ja hänen päänkannattajan ristiriita.

Kekkonen hoiti Vallan.




Julkaistu aikaisemmin Hallaus-lehden numerossa 6 2007.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti