Poppis

Vuoden 1971 ajan Suomessa ilmestyi Poppis-niminen sarjakuvalehti. Kerran kuukaudessa ilmestynyt oli ruotsalaista tuotantoa ja Suomessa sitä julkaisi Kuvajulkaisut Oy. Lehti tehtiin Tukholmassa yhteispainatuksena Suomen lisäksi ainakin Ruotsiin ja Norjaan. Suomalaisen painoksen vastaava toimittaja oli Marjatta Valjakka.

Joskus muinoin hankin kappaleen lehteä divarista, mutta numero 4/1971 riitti. Enempää lehden numeroita en tullut hankkineeksi. Taso oli kehnoimmillaan luokaton, niin sisällöllisesti kuin kuvallisestikin.

Päähahmo Poppis (ruots. Modde)oli lyhyenläntä, paljasjalkainen hippi, jonka muodikkuuteen ja nokkeluuteen mannekiinimittainen Mimmi oli ihastunut. Numeron 4/1971 johtosarjassa Poppis pelastaa minimuodin tuhoamalla ilkeän muotimoguli Chez Patoffin maksimekkolanseerauksen.

Kakkossarjana lehdessä oli Viikinkinen (ruots. Vikingsson), parodinen sarja historian hämäristä. Parrakkaassa, lyhyessä päähahmossa on jokin häivähdys Harald Hirmuista.

Molempia sarjoja piirsi Carlos Canel, käsikirjoittajana toimi Kjell E. Genberg. Jälkimmäinen on sittemmin siirtynyt dekkaristiksi, edellinen opiskeli 1980-luvun alussa Kanadassa animaatiota ja nykyisin työskentelee mainosanimaattorina. Canel Productionsin sivuilla kerrotaan yrityksen perustajan aloittaneen uransa Poppiksen ja Viikinkisen tekijänä. Voisi olettaa, että molemmat olivat Poppista tehdessään melko nuoria.

Poppista ei ilmestynyt Ruotsissakaan kahtatoista numeroa enempää. Norjassa numeroita ilmestyi ilmeisesti kahdeksan. Se, että lehteä on näinkin monta numeroa ilmestynyt, johtunee noiden aikojen hitaasta markkinapalautteesta. Lehtipisteistä tieto myynnistä kustantajalle tuli nykyistä paljon hitaammin. Numeroon tai kahteen julkaisun lopettaminen ei tuolloin ollut kannattavuuteen vedoten mahdollista.

Mainitussa Poppiksen numerossa mainostetaan kolmea muuta Kuvajulkaisujen lehteä: Titiä, Pellefanttia ja Ohukaista ja Paksukaista. Titi koki lopun jo ennen Poppista, sen ilmestyminen loppui elokuussa 1971. Vuoden 1970 alussa ilmestymään alkanutta, amerikkalaiseen aineistoon perustuvaa lehteä tuli noin parikymmentä numeroa. Lurker tietää sisällöstä.

Pellefantti ja Ohukainen ja Paksukainen olivat pitkäikäisempiä lehtiä. Edellinen oli alkanut ilmestyä 1966 nimellä Uusi lasten lukemisto, nimeksi vaihtui Pellefantti vuoden 1970 alusta. Sinisen norsun seikkailut omassa lehdessä jatkuivat 1990-luvulle, nykyisin hahmon tapaa Bamsen (vanhemmille lukijoille Maailman vanhin nalle) sivuilta.

Ohukainen ja Paksukainen ilmestyi suomalaiseen lehtimaailmaan jo 1963. Vuonna 1971 sen mainostettiin ilmestyvän kaksi kertaa kuukaudessa. Lehden viimeiseksi numeroksi jäi 12/1982.

Poppiksen kaltaisten ulkomailla painettujen Suomen markkinoille tarkoitettujen lehtien selvittäminen ei aikaisemmin ollut helppoa. Julkaisut eivät kuuluneet vapaakappaleiden piiriin, ja siten Kansallisbibliografia ei niitä tuntenut. Lakia on sittemmin muutettu, pariinkin kertaan, mutta takautuvasti lainsäädäntö ei auta.

Kansalliskirjasto on kuitenkin jälkikäteen hankkinut kokoelmiinsa näitäkin lehtiä. Kiitos tällaisesta aktiivisuudesta kuuluu Heikki Kaukorannalle ja hänen työnsä jatkajille.

Vilkaiskaapa muuten Kansallisbibliografian puuteluetteloa ennen kuin luokatontakaan tavaraa paperinkeräykseen laitatte. 2000-luvun julkaisujakin kokoelmista puuttuu.



* Keskustelua Poppiksesta Kvaakissa.