Vaalitulosta on muutama päivä sulateltu, ja sen antamat mahdollisuudet hallituspoliikaksi ovat alkaneet hahmottua. Vaikuttaisi siltä, että edessä on paluu 1970- ja 1980-lukujen konsensuspolitiikkaan. Puolueiden on haettava sitä, mikä on yhteistä, soviteltava ja tehtävä suuria kompromisseja.
Nyt meillä on vain suurehkoja puolueita. Viimeiset parikymmentä vuotta kaksi suurta ovat keskenään voineet sopia asioista, heillä on tähän turvanaan eduskunnan enemmistö. Näin ei enää ole. Suurimmalla Kokoomuksella on vain 44 edustajaa.
Oikeastaan nyt konsensus ja kompromissit ovat vielä tärkeämpiä kuin takavuosina. Tuolloin oli yksi suuri, SDP, joka pystyi kilpailuttamaan hallitukseen haluavia. Nyt kenelläkään ei ole tuollaista etua.
Vaikuttaisi siltä, että uuden perustuslain mukaan ajatellut koko vaalikauden istuvat hallitukset jäävät taakse. Konsensuksen ja kompromissien hakemisessa tulee vastaan sellaisia kysymyksiä, jotka johtavat hallituskriiseihin.
Eduskuntaa tuskin hajoitettaneen, vaan samasta kokoonpanosta haetaan uudenlaista enemmistöä. Vähemmistöhallituksia tuskin tullaan näkemään. Viime vuosien aikana hallitukset ovat ohittaneet neuvottelut oppositiossa olevien eduskuntaryhmien kanssa niin, että käytäntöön on tuskin pikaista muutosta tulossa.
Konsensus. Se on varsinainen kiro- ja lyömäase ollut. Sitä on hyvien aikojen jakopolitiikan välineenä pidetty. Mutta ainakin se tuki hyvinvointivaltiota, ja sai aikaan hyvät vesien- ja ilmansuojelulainsäädännöt.
Saa nähdä miten konsensuksen hakeminen uusilta toimijoilta alkaa sujua. Ainakin toinen näistä hyviksi iltalypsijöiksi tunnetuista poliitikoista on eduskunnasta poissa. Että sen verran helpotusta edes.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti