lauantai 16. huhtikuuta 2011

Vaaliraportteja reilun sadan vuoden takaa


Uutisissa Kolmen sepän aukiolla Portugalin yleisradioyhtiön reportteri ihmetteli suomalaisten vaalien valjua menoa. Kaikki puolueet mahtuivat kampanjoimaan samassa paikassa! Atlannin rannoilla sellainen ei tulisi kyseeseen.

Pääosin rauhallista vaali- ja lainsäädäntötyö on Suomessa ollut. Viikon mittaan Kaisa Kyläkoski on nostanut esiin muun muassa Juhani Ahon juttuja 1800-luvun lopulta. Valtiopäivätyössä tungosta ja väenpaljoutta on ollut vain juhlatanssiaisissa. Eipä ainakaan talonpoikaissäädyllä ollut liikoja kuvitelmia vaikutusvallastaan.

Etelämpänä Euroopassa Ranskassa meno onkin ollut aina 1700-luvun lopulta kiivaampaa. Tänään 1844 syntyneen Anatole Francen vuoden 1902 vaalien tulosta arviova puhe päätyi Tampereen Uutisiin. France ei vaalien jälkeenkään vastapuolelle sovinnollista kättä ojentanut, vaan perin demonisoidun kuvan antoi.

Ei taitaisi Suomen hallitusneuvotteluissa pitkälle Francen puheilla edetä.



Vaalit Ranskassa.

Eräissä juhlatilaisuudessa, joku aika sitten, Puteaurin kansanyliopistossa piti Anatole France tavattoman mieltä kiinnittävän puheen vaaleista ja vaalituloksista. Hän maitsi aluksi, että natsionalistein ja klerikaalein ponnistukset saada vietellyksi valitsijamiehet tasavallan riveistä olivat menneet myttyyn. Jo nyt on varmaa, että kamarissa tulee olemaan antiklerikaalinen enemmistö. Tosin kärsivät tasavaltalaiset muutamia tappioita Pariisissa, mutta ainoastaan niissä piireissä, joissa tasavaltalaiset käsittelivät kovin lievästi natsionalistisia vastustajoitaan.

”Minä puolestani”, sanoi Anatole France, en sääli tuskin lainkaan näitä tasavaltalaisparkoja, jotka viisaudessaan harjoittivat myöntäväisyyspolitiikkaa. Liian suuri varovaisuus on aina pahasta. Katsokaa miehiin semmoisiin kuin Jaurès ja Pressense. Ne eivät ole tehneet sydämmistään mitään ryövärinpesiä, vaan sanoneet suoraan ja ujostelematta: ”Me olemme asettuneet puolustamaan syyttömiä väärentäjiä ja vääriä tuomareita vastaan, ja me pidämme sen kunniatehtävänämme”. Nämät miehet eivät ole tarvinneet katua vilpittömyyttään. Jaures on valittu ja Pressensen maali on varma.”

Puhuja antoi sitten seuraavan kuvauksen natsionalismista: ”Kun minä kolme vuotta sitten näin meidän hirvittävien natsionalistiemme heiluttavan käsivarsiaan kuin mylly siipiään ja kuulin heidän kerskuvan kuin aasien, menin ystäväni, filosoofin luo kysymään hänen ajatustaan ilmiöstä. Nämä natsionalistit ovat, sanoin minä, sivistymätöntä, tunteilevaa ja erittäin epämiellyttävää väkeä. Heidän johtajansa, jotka ovat keskenään eripuraisia ja joilla ei ole minkäänlaista käsitystä yleisestä tilasta, väittävät pääsevänsä ennen pitkää hallituksen etunenään. Onko se totta?

Ystäväni filosoofi vastasi: Minä en usko, että natsionalistit koskaan valloittavat tasavallan. He eivät yleensä pysty valloittamaan mitään. Natsionalisti-puhe intoilee ajan ja häviää sitten. Siitä voidaan sanoa, että se hallitsee samalla tavalla kuin lavantauti tai rutto.

Ystäväni pudisti surumielisenä päätään ja lisäsi: valitettavasti emme tiedä, milloin rutto lakkaa ja mitä tuhoja se voi aikaansaada heikontuneessa ja lamaantuneessa kansassa.

Hän mietti sitten hetkisen ja jatkoi: Natsionalistit eivät itsessään ole mitään, mutta pelottavat ihmiselliset voimat, tietämättömyyden ja pimeyden synkät voimat pitävät niitä yllä. Ihmisessä on vanha jäännös raakuutta ja villeyttä. Ihmissyönti oli alkuaikoina niin kauan voimassa että tämä alkuperäinen vaisto, jota monen vuosisadan kultturikehitys on viihdyttänyt uneen, vieläkin voi virota eloon silloin tällöin.

Natsionalistit kutkuttavat ja ärsyttävät näitä vaistoja. Natsionalistit koettavat herättää henkiin villien viekkauden ja julmuuden, naurettavan taikauskon ja alkuaikojen raan epäjumalan palveluksen. He koettavat ajaa yksinkertaisia ja heikkoja ihmisiä takaisin näihin raakoihin aikoihin, jolloin miehet polvistuivat palvelemaan töyhtöpäisiä johtajia ja antoivat pappien uhrata ihmisiä jumalille.

Näin puhui ystäväni, filosoofi, ja hän oli oikeassa. Mutta mistä saa natsionalismi, joka itsessään ei ole mitään, tämän barbaarisen leiman, tämän vihan ja valheen hengen? Munkeilta, jotka omat luoneet natsionalismin ja kaikilta niiltä ihmisiltä, jotta työskentelivät taantumisen ja sorron palveluksessa.”

Anatole France lopetti puheensa kehottamalla valitsijamiehiä jatkamaan alkavaa työtänsä ja tekemään munkkien tappion täydelliseksi täyte- ja uutisvaaleissa.

Tampereen Uutiset no 92 15.5.1902.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti