Pikon ja Fantasion uusista seikkailuista on juuri ilmestynyt kolmas osa, Varokaa zorkoneita (Vehlmann & Yoann, Egmont 2011). Mutta palatkaamme kahteen ensimmäiseen uuteen seikkailuun, joissa luodataan Pikon ja Fantasion toimia 1930-luvun lopulla ja 1940-luvun alussa. Albumit ilmestyivät viime syksynä ja valottivat kaverusten seikkailujen alkuvaiheita runsain viittauksin sarjakuvan historiaan.
Pikon (Spiroun) loi pariisilainen Robert Veltier (1909-1991) vuonna 1938. Brysselissä alkoi ilmestyä uusi sarjakuvalehti ja siihen tarvittiin aineistoa, ja sankari seikkailemaan. Veltier, joka itsekin työuransa alkuvaiheissa oli toiminut pikkolona, sovitti sarjakuvansa sankarin samaan asuun.
Niinpä tapaammekin suomalaisten uusien seikkailujen aluksi Piko pikkolona Brysselin Moustic-hotellista. Orpopojalla ei ollut varaa hankkia toista vaatepartta, joten vapaa-aikanakiin hän samassa asussa kulki.
Émile Bravon kirjoittamassa ja kuvittamassa seikkailussa Nuoren sankarin päiväkirja (Egmont 2011) ollaan sodan syttymisen tunnelmissa. Piko ihastuu hotellissa työskentelevään tyttöön ja tutustuu journalistin uraa aloittelevaan Fantasioon. Näiden innostamana ja yllyttämänä hän hankkii tavallisenkin vaateparren.
Kulmakunnan poikien tuomio on tyly. -- Se on Tintti! -- Piko hei! Miksi et ole pukeutunut hienoon univormuusi? -- Ja miksi sinulla on ihan Tintin vaatteet?
Brysselistä ja Belgiasta ei voi puhua ilman Tinttiä. Ei edes entisen kilpailevan sarjakuvalehden vaiheisiin viitattaessa. Pikon ihastus Kassandra pohtii kansallisuuden merkitystä:
Mitä on olla 'belgialainen'? Sitä, että voi juoda olutta ja kaakaota ja lukea Tinttiä?
Varsinkin Schwartzin ja Yannin tekemässä toisessa osassa Tummanvihreä pikkolopoika (Egmont 2011) Tintti ja Hergé viittauksia on lähes joka aukeamalla. Vilahtaapa mukana jopa brittiläinen lentojätkä Rod Nickwell, jolla viitataan Hergén lesken Fannyn toiseen mieheen Nick Rodwelliin.
Viittauksia muihinkin sarjakuviin ja varhaisiin Pikoihinkin on runsaasti. Loppuparaatissa on taustalla myös Franquinin, Pikon ja Fantasion kuuluisimman tekijän, patsas. Tosin ajallisesti Franquinin mukaan ottaminen on anakronismi, hän oli vasta kolmas Pikon tekijä, joka aloitti hahmon parissa vuonna 1947. Veltier joutui sodan vuoksi myymään oikeutensa sarjakuvaansa kustantajalle, koska Brysselin ja Pariisin väliset liikenneyhteydet estivät monesti aineiston toimittamisen painoaikataulujen vaatimalla tavalla.
Sodan aikaan Fantasio työskentelee Hergén tapaan Le Soir-lehdessä. Työskentelyn oikeutusta pohditaan. Miehityksen jälkeen putkassa olleet lehden lukijat harmittelevat ettei sodan aikana selvinnyt löysikö Tintti Rakham Punaisen aarteen.
Nuoren sankarin päiväkirjassa pikkolo kavereineen melkein onnistuu saamaan aikaiseksi neuvotteluratkaisun Saksan ja Puolan välisissä neuvotteluissa. Lopulta neuvotteluilla ei ole merkitystä, ja Piko ja Fantasio päättävät olla puuttumatta politiikkaan.
Tummanvihreässä pikkolopojassa rymistellään sota läpi. Vihollinen on selvä, mutta kaverukset eivät edes toisilleen uskalla kertoa omista toimistaan maanalaisen vastarinnan hyväksi. Huumorilla käsitellään kysymyksiä joita tälläkin vuosituhannella on vielä vakavissaan arvosteltu.
Albumit ovat mukava lukupaketti sellaiselle, joka ranskalais-belgialaista sarjakuvaa tuntee. Nämä kirjoittavat Pikon ja Fantasion alkuvaiheita uusiksi, kuten rapakon takana monelle supersankarille on tehty.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti