perjantai 17. kesäkuuta 2011

Arkkityyppitalo ja muita uusia rintamamiestaloja


Eilen julkistettiin Suomen Kulttuurirahaston uusin kulttuuriteko. Yhdessä Raaseporin kaupungin ja Fiskars Kiinteistöjen kanssa SKR oli tilannut kahdeksalta pohjoismaiselta arkkitehdiltä suunnitelmat uudeksi rintamamiestaloksi, eli uudeksi koko kansan asuintaloksi. Näistä viisi jatkokehiteltiin eilen esiteltäviksi.

Hanke on nimetty K3:ksi tavoitteiden mukaan: kaunis, kestävä, kohtuuhintainen.

Uutta rintamamiestaloa yritetty lanseerata useampaankin kertaan niiden varsinaisten mallitalojen rakentamiskauden jälkeen. Esimerkiksi pari vuotta sitten kirjoitin Osuuspankin Ensitalosta.

Mikään ei kuitenkaan ole saanut tuulta alleen, ellei sitten eri talotehtaiden ns. perinnetaloja oteta huomioon. Toisaalta, sitten 1940-luvun lopun ja 1950-luvun ei Suomessa ole ollut suurta, koko maata kattavaa pientalojen uudisrakentamistarvetta.

SKR:n mukanaolo tuo näille uusille omakotitaloille paremman mahdollisuuden menestyä. Kulttuurirahasto on lunastanut suunnitelmien oikeudet, ja antaa kaikille ilmaiseksi mahdollisuuden hyödyntää niitä omissa rakennuskohteissaan. Ei pelkästään yksityisille, vaan myös teollisuudelle. Kaikille. Aineistot voi ladata SKR:n sivuilta.

Tämä oli yksi varsinaisten rintamiestalojen suosion perusta. Maa- metsätalousministeriön tyyppipiirustuksia sai ilmaiseksi käyttöönsä. Noita piirustuksia voi tarkastella Digitaaliarkistossa. (Kiitos Kaisalle tästä tiedosta)

Vanhoilla piirustuksilla ei voi enää rakentaa. Ei nykyisten lakien mukaan niillä asuinkelvollisia rakennuksia voida tehdä. Ensivuonna voimaantulevien uusien säädösten vuoksi Kulttuurirahastonkin piti täsmentää tehtävänantoaan.

Painotukseksi tuli helppohoitoisuus ja yksinkertaiset ratkaisut. "Ettei asukkaan tarvitsisi olla insinööri", kuten Kultakuumeessa kerrottiin.

Kulttuurirahasto ottaa selkeästi kantaa:

Uudet rakentamismääräykset johtavat väistämättä talotekniikan ja koneellisen ilmanvaihdon merkityksen kasvuun. Kulttuurirahaston näkemys on, että voimakkaan muutoksen keskellä on tärkeää nojautua uusimman tutkimuksen lisäksi vuosisataiseen suomalaiseen rakennusperintöön ja siihen sisältyvään kokemukseen ilmastollisista erityisolosuhteistamme. Ainoastaan vaalimalla rakentamisen moniarvoisuutta luodaan edellytykset erilaisten teknisten ratkaisujen väliselle kilpailulle. Tässä suhteessa viranomaisohjaus ei kannusta innovatiivisuuteen.

Yhdeksi edellytykseksi asetettiin painovoimainen ilmanvaihto. Toinen asetettu ehto oli höyrysuluttomuus. Näin talot hengittävät koko elinkaarensa eikä ilmastoinnissa ole kuluvia tai vaihdettavia osia. Suunnitelmat osoittavat, että tällaisia taloja on mahdollista rakentaa myös kiristyneiden energiatehokkuusvaatimusten aikaan.

Jo tämä on kulttuuriteko. Eikä talotkaan hullummilta näytä.

* K3-talot. SKR.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti