lauantai 4. kesäkuuta 2011

Runoilija Apollon Maikov kalassa


Venäläinen realismin taitaja Ivan Kramskoi (1837-1887) on tunnettu muotokuvistaan. Potretteja hän teki muun muassa tsaari Aleksanteri III:sta ja ajan kuuluisista kulttuuripersoonista, esimerkiksi Ivan Gontšarovista, Ilja Repinistä ja Leo Tolstoista.

1800-luvun lopun Pietarissa yksi arvostettu runoilija oli Apollon Maikov (1821-1897), jonka 50-vuotistaiteilijajuhlia vietettiin suureellisesti keväällä 1888. Kramskoi ikuisti Maikovin viittä vuotta aiemmin 1883.

Tänään (vanhan kalenterin mukaan 23.5.) on kulunut Maikovin syntymästä 190 vuotta.

Kramskoin muotokuvat ovat tavallisesti sellaisia tavallisia poseerauksia, joissa kuvattava istuu kuin myöhempinä aikoina valokuvissa. Maalaus Maikovista on poikkeus, positiivisen iloinen sellainen.

Suomessa Maikov on jäänyt tuntemattomaksi, hänen runokokoelmiaan tai draamojaan ei ole suomeksi käännetty, ainakaan omina teoksinaan. Uuden Suomettaren Pietarin kirjeenvaihtaja raportoi elokuussa 1888 Maikovin juhlista ja pääsi kertomaan omasta tapaamisestaan juhlitun runoilijan kanssa.

Maikovilla oli kirjailijanuransa ohella virkaura, ja sen myötä saavutettu salaneuvoksen arvo. Nuorena nopeasti suorittujen akateemisten opintojen jälkeen hän aloitti työt kirjastonhoitajan apulaisena ja yleni aina ulkomaisen sensuurin päälliköksi. Uuden Suomettaren kirjeenvaihtaja oli tavannut salaneuvoksen juuri tässä ominaisuudessa:

Minä kutsuttiin saliin, jonne runoilija, kotvasen kuluttua, tuli työhuoneestansa. Tämä oli keskikasvuinen, mutta hyvin laiha mies, jonka, paitse vanhuutta ja kivulloisuutta, teki vielä laihemmaksi sekin seikka, että hän oli aamu- eli kotipu'ussansa, — takin sijassa, pitkä kesäpalttoo yllä. Korkealta otsalta oli pitkä, harmaa tutka kammattu taaksepäin ja pitkä, harmaa parta valui alas hänen rinnallensa. Terävällä, hiukan käyrällä nenällänsä oli hänellä suuret, pyöreät silmälasit, joiden läpi hanen teräväkatseiset silmänsä piltistivät. Hanen poskensa olivat sisään painuneet ja hänen ihonsa todisti parhaiten hän korkeaa ikäänsä.

Sanottuani hänelle asiani, pyysi hän minun istumaan ja kävi itse toiselle, pyöreän sohvapöydän toisella puolen olevalle tuolille istumaan. Lempeällä ja hiljaisella, tuskin kuuluvalla äänellä puheli hän kanssani ja, pidettyänsä asian päätettynä, nousi hän ylös, antoi kättä ja saattoi
eteiseen saakka. (Uusi Suometar 21.8.1888)

Keskustelujen sisällöstä Uuden Suomettaren lukijoille ei pukahdettu. Säästä oli eteisessä sana vaihdettu, ja ilokseen kirjeenvaihtaja oli päässyt kertomaan olevan "lämpimän kesäpäivän".

Lienee ollut Maikovilla sama kesäpalttoo kotonakin kuin kalassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti