Suomalaisista vuotuisjuhlista unikeonpäivä tuntui lapsena inhottavalta perinteeltä. Aamu-unisena kun tapasin lähes aina jäädä unikeoksi. Ei perheessä tai suvussa mitään keljuja jäyniä harrastettu, mutta silti ylimääräinen huomio ärsytti.
Unikeonpäivä on suomalaisen kalenterin vanhin maallinen merkkipäivä. 1720-luvulta lähtien sitä on vietetty heinäkuun 27. päivä. Sitä ennen kuukautta aikaisemmin, ties mistä lähtien.
Unikeonpäiväkin on alkujaan uskonnollinen juhla. Monissa muissa maissa nimenä on edelleen seitsemän nukkujan päivä. 200-luvulla Efesossa seitsemän kristittyä miestä pakeni luolaan keisari Deciuksen (hallitsi 249-251) vainoja. Uskonveljet panivat maate, ja heräsivät läheisen kylän asukkaiden hämmästykseksi reippaat kaksisataa vuotta myöhemmin 448.
Keisari Decius oli oman aikansa perusroomalainen. Hän halusi palauttaa valtakunnan loiston ja perinteisen uskon. Roomassa roomalaisin tavoin. Ensimmäisenä hallitsijavuonnaan Decius määräsi, että jokaisen Rooman kansalaisen tuli hankkia tiettyyn määräaikaan mennessä todistus roomalaisten jumalien palvonnasta. Mikäli sellaista ei hankkinut, ja määräajan jälkeen viranomaisille pyydettäessä esittänyt, rangaistuksena oli vankeutta tai jopa kuolemantuomio.
Deciuksen omasta mielestä hän edellytti kaikilta alamaisiltaan samanlaista kuuliaisuutta. Kaikki kansalaiset asetettiin samalle viivalle. Ei hän kristinuskoa ollut kieltämässä, vaan vaati oman maan perinteiden kunnioittamista. Jos joku halusi lisäksi Jeesusta kunnioittaa, hän oli siihen täysin vapaa.
Luolaan paenneet Johannes, Constantinus, Maximianus, Malchus, Martianus, Dionysius ja Serapion halusivat kuitenkin noudattaa Raamatun ensimmäistä käskyä. Varjelus venäytti heidän untaan huomattavasti ohi Deciuksen hallituskautta. Myöhemmin kirkko julisti kaikki seitsemän pyhimyksiksi.
Seitsemän nukkujan tarina tunnetaan parhaiten Koraanista, suurasta 18, Luolan suurasta. Nimiä ei Koraani mainitse, ne on muistiinmerkinnut Gregorius Toursilainen (n. 538–594), piispa ja pyhimyshistorioitsija.
Vielä 1900-luvun alussa julkaistut myyttejä ja kansanuskomuksia käsittelevät teokset, ja myös ajan tietosanakirjat, mainitsevat seitsemän nukkujan eläneen heräämisensä jälkeen vain hetken. He olivat turvassa ja saattoivat oikeassa uskossa kuolla.
Tarinoiden mukaan ruumiit kuljetettiin Marseillehin, ja -- ainakin 1900-luvun alussa -- siellä ne edelleen Pyhän Viktorin kirkossa oli suuressa kiviarkussa kirkkokansan ihmetykseksi. Tuoreempi turisti-info ei ainakaan mainosta kivikirstun siellä edelleen 2000-luvulla olevan.
Legendaa tutkineet huomauttavat, että Efesos ennen kristinuskoa oli merkittävä Dianan (kreikk. Artemiin) palvontapaikka. Yksi roomalaisen Diana-jumalan tehtävistä oli valvoa unta ja uneksuntaa. Seitsemän nukkujan tarina saattoi siis olla oiva apu kristillisen tai islamilaisen uskon sovittamisessa paikallisiin perinteisiin.
Tai sitten näille seitsemälle kävi samoin kuin 500-luvulla eKr runoilija Epimenideelle. Yhdeksi seitsemästä kreikkalaisesta viisaasta noteerattu runoilija poikkesi kotisaarellaan Kreetalla Zeukselle omistettuun luolaan, ja nokoset siellä kestivät ainakin 57 vuotta, eräiden tarinaversioiden mukaan jopa pari sataa vuotta.
Epimenideen tarina ja teokset olivat Paavalille todistetusti tutut. Pari kertaa niihin Uudessa Testamentissa viitataan.
Monen kulttuurin ja uskonnon tarina siis. Ja miksei siis sitten maallinen, yhteistä perintöä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti