lauantai 24. syyskuuta 2011

Arkkitehtuurin harrastaja Paavo Lipponen


Eilen iltapäivällä oli Oulun yliopiston arkkitehtuurin osastolla yleisötilaisuus arkkitehtuurista ja vallasta. Tilaisuus oli ensimmäinen Muotoja ja puolia -seminaarisarjasta, jossa on tarkoitus tehdä arkkitehtuurikeskustelua avoimemmaksi ja lisätä tietoisuutta ja huolenpitoa rakennetusta ympäristöstä. Loppuvuoden mittaan seminaareja on vielä kaksi, ja keväällä myös kaksi. Järjestäjinä Pohjois-Suomen Safan lisäksi ovat Oulun yliopisto, Yle Oulu ja Kaleva.

Alustajia eilisessa tilaisuudessa oli kaksi, Arkkitehti-lehden päätoimittaja Jorma Mukala ja arkkitehtuuri harrastaja Paavo Lipponen. Toinen alustajista pääsi illan tv-uutislähetykseenkin, Mukala moitti Oulun kaupunkia suunnittelukilpailun järjestämättömyydestä kauppatorin alueen uudistamisessa. Itse tilaisuudessa Mukala tyytyi toivomaan "toivottavasti kehittäminen jatkuu".

Itse esitelmässään Mukala käsitteli arkkitehtuurin symbolista valtaa arkkitehdin näkökulmasta. Arkkitehdit eivät juurikaan pysty heittäytymään vapaiksi taiteilijoiksi. Rakentaminen maksaa yleensä niin paljon, että työlle tarvitaan tilaajia, joiden vaateet ja toivomukset on otettava huomioon. Asema- ja muita kaavoitusratkaisuja tekeviä poliitikkojakaan ei voi sivuuttaa.

Mutta onneksi arkkitehdillä on autonomia työssään. Tilaaja ei välttämättä saakaan sitä mitä on halunnut, tai saivat "herkemmän rakenteen". Kotimaisena esimerkkinä tällaisesta Mukala mainitsi Helsingin Kulttuuritalon. Ei ulkoapäin katsoen sitä ajattelisi proletariaatin diktatuurin kodiksi.

Vastakkainen kotimainen esimerkki on monumentaalinen ja umpinainen Eduskuntatalo. Arkkitehtuuri kuvaa enemmän absoluuttista valtaa kuin demokratiaa.

Ainoat kuvat joita Paavo Lipponen esityksessään käytti, olivat myös Eduskuntatalosta. Tai itseasiassa hyvin paljon sitä muistuttavasta talosta. Kuva täydensi Mukalan sanomaa, Eduskunnan julkisivuun sopisivat fasistien tai proletariaatin diktatuurin tunnukset erinomaisen hyvin. Kuin ne olisivat siihen ajatellut.

Lipponen alustuksessaan piirsi kuvan vallan ja arkkitehtuurin suhteesta aina pyramideista nykypäivään. Esitelmästä hän kertoi sovitun jo ennen kuin suostui "hullun hommaan", presidenttiehdokkuuteensa viitaten.

Kuten harrastajalle sopii, Lipponen kertoi muistoja matkoiltaan arkkitehtuurikohteisiin. Lipponen kiitteli, ettei arkkitehtuuri ole ollut Suomessa keskusjohdon päätettävissä oleva asia. Näin Suomessa - ja myös Ruotsissa - 1900-luvulla funkionalismista pääsi kehittymään tasa-arvoisuutta korostava tyylisuuntaus. Siis ettei kenenkään ollut sopiva liian hienosti asua.

Poliittisen vallankäyttäjän näkökulmasta hyvän saavuttamisen tiellä on tietysti byrokratia, systeemin valta. Lipponen harmitteli, että sen vuoksi on paljon vanhaa Suomessa menetetty.

Omalta päättäjän uraltaan mieluisina mieleen jääneinä kohteina hän mainitsi Sibelius-talon, Vihantasalmen sillan ja Mäkelänrinteen Uimahallin.

Lipponen käytti alustuksessaan sellaista termiä kuin "kohtuullinen monumentaalisuus". Yleisöstä kysyttiin, että mitähän tällainen (paradoksaalinen) termi tarkoittaa. Että historiallisia tapahtumia ja taisteluja voidaan muistaa ylenpalttisten monumenttien sijaan vaikkapa museolla, Lipponen selvensi ja nosti esimerkiksi Lappeenrantaan suunnitellun Tali-Ihantala -museon. Ei suurta uudisrakennusta, vaan lisäosa kahden vanhan rakennuksen väliin varuskunta-alueelle. Maltillisena monumentaalisuutena Lipponen mainitsi myös uudemman kirkkorakentamisen. Arvokasta, mutta helposti lähestyttävää.

Alustusten jälkeen oli vielä paneelikeskustelu, mutta saunavuoro kutsui. Täpötäydessä luentosalissa kiiteltiin istumapaikan vapautumista. Kotimatkalla lööpin ohi kulkiessa luin, että Lipponen voittaa tämän iltaisen loton jättipotin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti