maanantai 19. syyskuuta 2011
Filosofin vastaanotolla
Pirullinen terävyys on hauskaa jos se sattuu oikeasti. Silloin tällöin harvakseltaan Helsingin Sanomain kulttuurisivujen Sivuäänissä onnistutaan, mutta viime ajoilta mieleen on jäänyt lähinnä tietämättömyydestä johtuvat epäonnistumiset. Keväällä tölvittiin kanadalaisen runoilija Christian Bökin lukijakunnan pienuutta (wikipedia kertoi jo tuolloin, että Bökin Eunoia on Kanadan eniten myyty runokirja ikinä), ja eilen filosofien vastaanottoja. Että Epiktetosta aviokriisiin, kyllä vapautettu orja tietää!
Sivuääni oli lukenut Washington Postia ja havainnut uutisen filosofien vastaanottojen lisääntymisestä Yhdysvalloissa. Oli muistettu, että Suomessa "joitain vuosia sitten" oli kai jotain vastaavaa, ja päästy vitsin vääntämiseen mahdollisista vastaanottokeskustelujen aiheista.
Suomessa 1990-luvun loppupuolella sai suurta huomiota Filosofin palveleva puhelin. Paljon juttuja kirjoitettiin palvelusta, julkisuudesta huolimatta (tai sen vuoksi) soittoja ei juurikaan palveluun tullut ja se lopetettiin.
Julkisuus aloitti kuitenkin laajemman filosofin vastaanotto-selvittelyn, jota ansiokkaasti teki muun muassa Arto Tukiainen. Neuvonpitopalveluita hän tarjoaa edelleen - kävellen tai istuen, Helsingin Arabiassa. Aiheesta hän väitteli viime vuonna. - Monet hänen kirjoituksista on nettisivuillaan luettavissa, myös väitös.
Filosofisen vastaanottotoiminnan aloitti saksalainen Gerd Achenbach 1980-luvulla. Hänen praktiikkansa oli Kölnin liepeillä, ja ajatus sai nopeasti tuulta alleen levisi Euroopasta aina Israeliin ja Yhdysvaltoihin saakka.
Koska filosofin vastaanotoille tulevilla ihmisillä tuntui olevan hyvin samanlaisia ongelmia kuin psykoterapiaan hakeutuvilla, syntyi keskustelu onko filosofin kanssa keskustelu jonkinlaista terapiaa.
Tukiaisen vuonna 2000 Ajatuksessa 57 lyhyesti esittelemien israelilaisten tapausten perusteella useimmat filosofin vastaanotolle tulevat olivat tavalla tai toisella pettyneet psykoterapeutteihinsa. Terveydenhuoltojärjestelmää oli siis ensin kokeiltu, mutta se oli koettu joko liian yksioikoiseksi, ohjelmalliseksi tai liian vähän tilaa potilaan omille ajatuksille antavaksi. Moni ei kokenut olevansa edes sairas, ei siis olevansa potilas, joka tarvitsee hoitoa.
Tarve syvempään ymmärrykseen itsestään ja elämästään oli kuitenkin olemassa. Filosofi olisi kumppani, joka ei vaadi psykiatrin tai jonkun muun terveydenhuollon auktoriteetin tavoin "muuttumaan", vaan auttaisi setvimään omia elämänkatsomuksellisia tai maailmankuvallisia solmuja.
Terapeuteilla ei liene mitään tarvetta potilassuhteissaan olla auktoriteetti. Mutta asema virallisessa järjestelmässä voi sellaisen kokemuksen potilaalle tuoda.
Achenbach korostikin, että hänellä ei ole mitään metodia, hoitotekniikoita. Vastaanottava filosofi on terapeutti siinä mielessä, että hän tarjoaa apuaan. Mutta hän ei ole terapeutti siinä mielessä, että tarjoaisi hoitoa.
Sivuäänen irvimä "terapeuttius" on siis jo "joitain vuosia sitten" Suomessakin selvitetty kysymys. Mutta googlaamalla olisi menetetty hyvä tölväisyn mahdollisuus.
Suomessa ja maailmallakin filosofien yksilövastaanotot ovat nappikauppaa verrattuna lyhytryhmäterapioihin. Tunnetuin nimi alalla taitaa olla filosofi Esa Saarinen, joka tosin käyttää englannin kielistä nimeä Philosophical Practice.
Heippa Reijo!
VastaaPoistaKiitos kirjoituksestasi. Erinomainen kannanotto toiseen kannanottoon. Mainitsemasi pointit filosofin vastaanoton eduista verrattuna terpiaan ansaitsisivat laajempaakin tunnustusta.
Erinomaista päivänjatkoa!
Kiitokset itsellesi, päivä on sujunut mukavasti!
VastaaPoista