tiistai 4. lokakuuta 2011

Tähkänpoimijat


Tänään 1814 syntyi ranskalainen taitelija Jean-François Millet (k. 1875). Tämä barbizonin koulukunnan realistinen taidemaalari suosi talonpoikaisaiheita, Milletin ja hänen kollegoidensa vaikutus näkyi muun muassa suomalaisessa kansallisromantiikassa.

Kuuluisin Milletin töistä on Tähkänpoimijat (1857), samainen taulu on muodostunut koko taidesuunnan ikoniksi.

Kuva-aihe on ollut suosittu Suomessakin. Tähkänpoimijat koristivat mummolaani, kanavatyönä. Edelleenkin tarvikkeita sellaisen tekemiseen on kaupan, Kanavatyökeskus (josta kuva yllä) myy tarvikepakettia 28 euron hintaan.

Muistan käyneeni hyvin nuorena keskustelua kuvasta. Mummo kertoi tuolloin 1970-luvulla, ettei enää tarvitse tähkiä pelloilta erikseen kerätä, nykypuimurit tekevät tarkkaa työtä. Aikaisemmin oli kerätty. Heikompina satovuosina itse, parempina oli annettu mäkitupalaisten, joilla ei omia peltoja ollut.

Toimeentulon kysymyksiin lopulta kuva-aihe johti. Toiset korjaavat sadon, toiset tippuneet tähkät.

Théodore Rousseau, Kalastaja (1848-9)
Millet muutti Pariisista 1849 noin 50 kilometriä etelään Barbizonin kylään. Edellisenä vuotena, Euroopan hulluna vuonna, Barbizoniin oli kokoontunut joukko taiteilijoita metropolien myrskyjä pakoon. Ideana oli maisemamaalaus brittiläisen Constablen innoittamaan tyyliin. Théodore Rousseau (1812-1867) oli jo aikaisemmin käynyt kylässä useasti maalaamassa, mutta nyt sinne muutettiin pysyvästi.

Mitä lienevät Barbizonin maalaiset pohtineet heihin kohdistuneesta kiinnostuksesta? Lienevät ainakin olleet tyytyväisiä mallina olemisesta saamistaan lisätuloista.

Ainakin Rousseausta ja Milletistä kylä sai pysyvät asukkaat loppuelämäkseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti