Eilen 1937 kuoli Santeri Ivalo, Päivälehden ja Helsingin Sanomain pitkäaikainen toimittaja ja päätoimittaja. Ivalo muistetaan kirjailijana, kansanedustajana, historioitsijana, ja myös oululaisena ihmisenä. Sodankylässä kesäkuussa 1866 syntynyt ja Helsingissä pitkään työskennellyt ja kuollut Ivalo valmistui ylioppilaaksi Oulun lyseosta 1885, tämä kouluaika antaa oikeutuksen käyttää Ivalosta paikallista termiä "oululaislähtöinen".
Ivalo tunnetaan historiallisista romaaneistaan, joita hän kirjoitti koko joukon. Eilisen muistopäivän johdosta nostan esille Ivalon novellit. Jatkokertomuksia -blogissa olen julkaissut neljä Ivalon lehtiin kirjoittamaa lyhyttä tarinaa. Nämä kaikki on kirjoitettu Ingman-nimellä, Ivaloksi nimi vaihtui vuonna 1907.
Teini (1901) kertoo koululaisesta nimeltä Antti Antinpoika. Tarinan aineksia lienee kertynyt Oulun kouluvuosista. Aikaisempi Tunti lukusalissa (1889) kertoo korkeakouluopiskelijan lauantai-illasta.
Vielä siihen mitä rakkautta....! (1899) ottaa aiheekseen kouluja käymättömän Jehun mutkattoman suhtautumisen rakkauteen ja avioliittoon. Mörsky vainajassa (1891) korostetaan naapurisovun merkitystä.
Teini* Santeri Ivalosta enemmän Pakkala-kirjailijatietokannasta.
Käsivarsiaan heilutellen ja ruumistaan puistellen juosta hölkötti pitkäkoipinen teini pimeitä kujasia myöten aamukylmässä kouluun. Hän koetti kääriä kulunutta, mustaa takkiaan tiukemmin ruumiilleen, vaan ei se tahtonut tepsiä kylmää vastaan. Ja kumminkin hänestä tuntui, ettei nyt tänä aamuna ollut kovinkaan pakkanen, vaan se oli syömättömyys, nälkä, joka häntä kylmäsi, — viimeisen leipä-palansa oli hän äsken pistänyt poskeensa noustessaan ylös Eenokki-sepän tuvassa, vaan se oli ollut liian pieni, se ei riittänyt lämmittämään luisevaa ruumista. Ja sillä ravinnolla sitä nyt piti kestää puoleenpäivään saakka, jolloin taas saattoi odottaa Portin Pietarin keittiössä lämmintä ruoka-annosta. Jos sieltäkään enää saa . . . kärtyisiä ovat olleet viime aikoina.
Teini Antti Antinpoika juoksi kinosten väliin polettua polkua pitkin tuulimyllyjen ja navettarakennusten lomitse kunnes vähän leveämpi, mutkainen katu aukeni eteen. Vaan sekin oli vielä aivan pimeä; ainoastaan jonkun porvarin keittiön ovenraosta taikka sarvesta höylätyn ikkunan läpi kumotti arka valon säde. Aamu oli vielä hyvin varhainen. Kuu kolmikulmainen rauta raastuvan toruista viisi kertaa helähti, silloin piti teinien olla koulussa, mutta varalta täytyi heidän jo lähteä kotoaan paljo aikuisemmin.
Lue koko tarina >>
Tunti lukusalissa
— Terve Mikko. Poisko lähdet?
— Poispa taidan. Kovin oli kuivaa.
— Ja minne aiot?
— Hm. Enpä tiedä itsekään. Kotiin nukkumaan.
— Ka — nuku makeasti!
Lukusaliin mennessään tapasi likka ylioppilashuoneen eteisessä tuttavan ulosmenossa, ja siinä ovella ne nuo sanat vaihdettiin. — Iikka juoksi portaita ylös, viskasi päältään takin ja kalossit, sieppasi pöydältä muutaman sanoman ja asettui ikkunan viereen lukemaan.
Hetkisen siinä luki. Mutta ei se oikein miellyttänyt. Totta se Mikko puhui, kun kuivaa sanoi olevan. Siihen kyllästyy tuohon ainokaiseen lukemiseen, vaikka se vaihtelevaakin olisi.
Lue koko tarina >>
Vielä siihen mitä rakkautta ...!
Kolmatta vuotta se jo Jehu apteekkarilla oli. Pienestä poikaressusta asti oli hän kasvanut patroonavainajan konnulla, ja kun hänet sitten, pariinkvmmeniin päästyään, huomattiin toimeliaaksi ja luotettavaksi mieheksi, oli nuori patruuna ottanut hänen kaupunkirengikseen, — hevosta hoitamaan, katua lakasemaan, ja juoksemaan apteekkiherrojen asioilla. Juho hänen nimensä oikeastaan oli, vaan roviisorit hänet Jehuksi olivat ristineet, hän kun koko veitikka oli tohtorin piikoja riiailemaan.
— No jo se on täysi Jehu, he hänelle ilveilivät, — kun kaupungin pulskimpia tyttöjä alkaa kopistelemaan.
— Vaikka eipä paljo mies uskaltanut niihin katsellakaan, kun maalta moukkana tuli! Nyt se vain jo tohtorin silkkihuivi-, juppahame-piikojen kanssa kynkitysten kulkee.
Lue koko tarina >>
Mörsky vainaja
Vanha Mörsky ukko ajeli kiivistä kylätietä verkalleen kotiinsa Kuokkaniemeen päin. Antoi hevosen maleksia ominpäinsä niin hitaasti kuin ilkesi, itse istui kärryillä vaipuneena syviin mietteisiin.
Mörsky vainaja ei ollut kaikkien nerokkaimpia omassakaan kunnassaan, mutta hän oli sitkeä ja opinhaluinen, ja kun hänelle jotain uutta kerrottiin, harkitsi ja punnitsi hän sitä jälestäkäsin omalla järkivähäisellään tyystin ja tarkoin, punnitsi niin kauan kunnes sai tehdyksi jonkin varman päätöksen asiasta.
Nyt hänellä oli mietittävänään muuan seikka, joka kosti häntä itseäänkin sangen lähellä. Hän oli rahanansioilla ollessaan joutunut kyyditsemään muualta herraa ja tämä oli hänelle lämpimästi ja perinpohjin esittänyt yhtä seikkaa, josta Mörsky ei vieläkään voinut päästä selville, vaikka hän sitä miettiissään oli monta piipullista täyttänyt ja tyhjentänyt.
Lue koko tarina >>
* Meneillään on toinen KaNoKiKu, kansallinen novellinkirjoituskuukausi.
Jatkokertomuksesi olivat laajentuneet suomalaisiin novelleihin... täytyy ottaa seuraukseen.
VastaaPoistaSuomalaisia on luvassa ainakin muutamana seuraavana päivänä, ja jatkossakin ainakin silloin tällöin.
VastaaPoistaOlen koettanut valita sellaisia juttuja, joita ei jo monin kappalein netin hakukoneisiin tarttuvalla puolella olisi. Tämä on vähän rajoittanut suomalaisten mukaan ottoa.
Itse olen todennut hauskimmaksi varhaisimmat kertomukset. Aloittelin jotain 1880-luvulta, mutta totesin paljon tylsemmäksi. Wikiaineistoonhan näitä voisi syöttää, mutta mielummin pitää oman nimen kiinni, jäljennöksessäkin.
VastaaPoistaMinäkin wikiaineistoa viitisen vuotta sitten mietin kun se oli aluillaan, että alkaisiko avustamaan. Mutta joutui koko hanke sellaiseen vastatuuleen ja järjestelmällisen kiusauksen ja haitanteon kohteeksi ettei sekaan uskaltautunut.
VastaaPoistaOlihan siellä äänestys koko hankkeen lopettamisestakin.
Sittemmin on kiehunta laantunut, voisi uudelleen harkita osallistumista.