keskiviikko 8. helmikuuta 2012

Marsin pölypyörteiden jälkiä


Lueskelin uutta avaruutta esittelevää tietokirjaa Avaruuden ääriin (Docendo 2011), tai oikeastaan lähinnä katselin teoksen kuvia. Monet avaruutta ja maailmankaikkeutta käsittelevät tietoteokset ovat runsaasti kuvitetut, kiitos Nasan ja Yhdysvaltain lainsäädännön. Viranomaisten toiminnassa syntynyt aineisto on annettava vapaasti kaikkien halukkaiden käyttöön -- ilmaiseksi. Useimmat Nasan kuvat saa painokelpoisina käyttöönsä suoraan netistä.

Avaruus ei enää ehkä ole samoin tavoin tuottoisa kirjabusiness kuin 1960- ja 1970-luvuilla avaruuteen "harppaamisen" aikoina. Silti 2000-luvulla on suomeksikin tasaiseen tahtiin julkaistu uusia, näyttäviä kirjoja. Useimmat niistä kansainvälisinä yhteispainatuksina, niin kuin tämä uusinkin.

Selkeästi informatiivisen kuvituksen joukossa on joitakin viime vuosien löytöjä. Maaliskuussa 2006 Marsia kiertävälle radalle asettautunut Mars Reconnaissance Orbiter on kuvannut naapuriplaneetan pintaa aikaisempaa tarkemmin ja -- väreissä. Yllä oleva kuva on sen ottama, ja Nasa esitteli otoksen päivän kuvana lokakuussa 2009.

Tatuoitu Mars? arvuuteltiiin leikillisesti kuvan julkaisemisen aikoihin.

Selitys kuvan suurilla hiekkadyyneillä oleviin tummiin jälkiin tunnettiin jo entuudestaan. Valokuvista oli jo vajaat kymmenen vuotta aikaisemmin sama ilmiö: suuret pölypyörteet kulkevat pitkin Marsin aavikoita ja jättävät reitilleen tummia vanoja.


Pölypyörteitä esiteltiin päivän kuvana jo maaliskuussa 2000. Mustavalkoisessa kuvassa on oma vaikuttavuutensa. Värillisyys luo maisemaan toisenlaista syvyyssäväystä.

Mars Reconnaissance Orbiterin HiRISE-kamera paljasti myöskin sen, ettei Marsin Cydoniassa ole ihmiskasvoja. Ihan tavallinen kukkula se tarkemman kuvan perusteella on.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti