perjantai 23. maaliskuuta 2012

Esson tiikerit ja Martta



Esson huoltoasemat ovat kadonneet suomalaisten teiden ja katujen varsilta. Muistoihin ovat siirtyneet myös Esson mainokset, joissa tiikereillä oli keskeinen osa. Norjalaiset Standard Oilin jälleenmyyjät keksivät mainosvaltikseen tiikerin jo 1900-luvun alkupuolella, sieltä piirrostiikeri levisi eri Euroopan maihin pikkuhiljaa, lopulta myös rapakon taakse. 1970-luvun lopulla tv-mainoksiin ilmestyi oikea tiikeri.

Villin luonnon uhanalaisen eläimen käyttäminen yhtiön symbolina johti siihen, että Exxonin piti 1995 perustaa oma tiikereiden suojelurahasto. Yhtiön nettisivujen mukaan se on vuosittain tukenut miljoonalla dollarilla tiikereiden ja sen asuinalueiden suojelua.

Esso otti 1990-luvun puolivälissä tiikeriasian omakseen myös Suomessa. Vuonna 1969 Rotterdamin eläintarhassa syntynyt ja Helsingin Korkeasaaressa 1987 kuollut siperiantiikeri Martta täytettiin 1995 Luonnontieteellisen keskusmuseon Eläinmuseossa. Öljy-yhtiö sponsoroi täytetyn tiikerin esillepanon seuraavana vuonna.

Museologian professori Janne Vilkuna on parissakin artikkelissa ottanut Martan esimerkiksi museoesineen, museo-objektin autenttisuuden ongelmasta.

Siperiantiikeriyksilö Martta eläintarhassa syntyneenä ja koko elämänsä viettäneenä olisi ollut luonnollisessa ympäristössään joko Rotterdamin tai Korkeasaaren eläintarhojen häkissä. Eläinmuseo ja konservaattori olivat päättäneet käsitellä kuollutta eläintä lajinsa edustajana huomioimatta kyseisen yksilön elämäntarinaa.

Essolla ei ilmeisesti ollut päätösvaltaa sen rahoittaman dioraaman sisältöön. Olihan siperiantiikeri jo täytetty ennen yhtiön sponsorointipäätöstä. Se mihin asentoon eläin oli täytetty määräsi käytännössä millainen kuvaelma, millainen tarina on kerrottavana. Valmistuneessa dioraamassa Martta on hyökkäämässä pakenevan japaninpeuran kimppuun.

Eläintarhatiikeri on vapautettu villiin luontoon. Tällainen tieto saa katsomaan dioraamaa toisin silmin. Japaninpeuran pakoonpääsy tuntuu paljon oletettavammalta.

Ajankuva sekin. Nykyisissä luontodokumenteissa saalistustilanteita kuvattaessa yhä useammin selostajanääni toteaa, että tällä kertaa saalis pääsi pakoon.


* Täytetyn tiikerin äärellä. Tieteessä tapahtuu 7/2003. (pdf)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti