perjantai 25. toukokuuta 2012

Kustantajatunnus 952-55016 on virheellinen


Henriikka Tavi on edennyt 12 -projektissaan neljänteen osaan, Huhtikuuhun (Poesia 2012). Tämän vuoden Tavi yrittää "elää" runoilijana, laskelmien mukaan itse kirjansa taittava runoilija voisi päästä köyhyysrajan yli julkaisemalla kaksitoista kokoelmaa kalenterivuodessa.

Alkuvuodesta kirjojen tekeminen on onnistunut suunnitellusti ainakin lukijan kannalta, kukin teos on ilmestynyt seuraavan kuukauden aikana. Kirjoittaminen ei sen sijaan ole mahtunut almanakan mittaisten kuukausien sisään, pisimmillään Tavin kirjallisessa kuukaudessa on ollut yli neljäkymmentä päivää. Tekemistä Tavi on avannut omassa blogissaan.

Helmikuun venyminen 32. päivään tuntui melkein kirjalliselta viitteeltä. Alfred Jarryn kirjasi Mémoire explicatif du terrible accident -käsikirjoituksensa valmistuneeksi 30. helmikuuta. Enki Bilalin Sarajevo-trilogian toinen osa on nimeltään 32. joulukuuta (Tammi 2003).

Tavi valittelee jälkisanoissa, että Huhtikuu jäi rakenneidean kokeiluksi. Sisällön hän olisi halunnut toteuttaa paremmin. Hyvä näin. Nimenä Huhtikuu olisi helposti houkutellut Saima Harmajan Huhtikuun äärelle, Toivossahan (Teos 2011) Tavi käytti materiaalinaan mm. Harmajan päiväkirjamerkintöjä.

Neljäs kahdestatoista kirjasta sisältää neljä kirjaa. Niissä kussakin on yksi ja sama sisällys. Tavin Huhtikuu ei siis sisällä "osastoja", kuten ensimmäisellä selauksella lukija harhautuu ajattelemaan, jos ei kiinnitä huomiota sivunumerointiin.

Kunkin kirjan runot sisältävät kasvavan määrän sanoja. Ensimmäisessä kussakin on yksi, toisessa kaksi ja niin edelleen. Idea on lähtenyt geometrisista muodoista: piste, viiva, kolmio ja neliö. Matemaattisesti ajatellen toisen kirjan geometrisen muodon olisi pitänyt olla jana, sillä myös suorat, puolisuorat ja kehät ovat viivoja. Geometrisen muodon esittelevällä sivulla on jana.

Helpoiten lukijalle avautuvat Sanaa pienemmät oliot -nimiset runot.  "henkkoht", "s. k. ", "kk vko / kko" ja "seebra biisami / gebardi leobardi". Lapsuus -runot, kuten "952-55016", harhauttivat ensin miettimään kirjallisia. Työpöydälläni on paljon kustantajan papereita ohjaamassa ajatuksia.

Kustantajarekisteri kuitenkin ilmoitti, että "kustantajatunnus 952-55016 on virheellinen." 952 on maatunnus (Suomi), mutta kustantajanumeroa 55016 ei ole vielä kenellekään annettu.

Runouden äärellä ei kannata hermostua. Kun aikansa antaa päänsä niiden kanssa olla pyörällä kuin Haminan kaupungin, niin tavoittaa jotakin. Se hetki on vaivan arvoinen.


* Henriikka Tavi. Huhtikuu. Poesia 2012.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti