perjantai 22. kesäkuuta 2012

Iisalmen kivikukko


Välirauhan aikaan useille rautatien risteysasemille rakennettiin vara-asemia. Niiden tarkoituksena oli taata liikenteen jatkuminen häiriöttömänä vaikka varsinaiset asemarakennukset pommitettaisiin. Siksi vara-asemien ympärillä oli kivinen sirpalesuoja.

Omien junareittieni varrella vastaavia kivikukkoja on Iisalmen lisäksi ainakin Ylivieskassa ja Oulussa.

Oulussa rakennelma on päätetty purkaa asemanseudun uudistustöissä. Päätös herätti vastustusta. Vielä Oulun kivikukkoa ehtii käydä ihastelemassa.

Iisalmen kaupunki on laajentumassa toisiin suuntiin. Sen kivikukkoa eivät rakennushankkeet uhkaa, ainakaan toistaiseksi. Lisäksi asema-alue on katsottu valtakunnallisesti merkittäväksi.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti