maanantai 20. elokuuta 2012

Ääniä kirjamessuilla


Oulun seudun elokuu on yhtä kulttuurin juhlaa, kertoo Oulun juhlaviikkojen esite. Vasta eilen tulin tietämään, että Runoviikko ry:n Poetway -runokaravaani on ollut Oulussa perjantaista saakka. Esa Hirvosen johdolla Leevi Lehto, Jaan "Luulur" Malin ja Claus Ankersen tulivat kirjamessuille keskustelemaan ja esittelemään äänirunoutta.

Kuten Jukka Kemppinen juuri äsken kirjoitti, runous muuttui 1950-luvulla tekstuaaliseksi. Se tehtiin kirjasta luettavaksi, ja jos tekijät tai lausujat runoja esittivätkin, niistä piti ääneen luettaessa purkaa rytmi ja soinnillisuus. Runo piti esittää tekstinä, sen paperille kirjoitettua muotoa korostaen. Tästä jälkimmäistä puhui Leevi Lehto keskustellessaan Esa Hirvosen kanssa kirjamessuilla.

Lehdon ja Hirvosen keskustelu oli valmisteltu napakaksi paketiksi. Järjestäjät olivat varanneet sille aikaa vain puolen tunnin verran. Molemmat ehtivät kuitenkin jutustelun lomassa esittää näytteitä äänirunoudesta. Hirvosen spoken word -perinteestä lähtevät runot on kirjoitettu esitettäviksi, ja näytteet osoittivat toimivuuden. "Tiukat säännöt, kuten palindromiksi kirjoittaminen, vapauttavat sanomisen", tiivisti Lehto.

Lehto itse esitti äänitulkinnan Eino Leinon Tuulikelloista. Se osoitti, ettei rytmillisyyttä runouden ominaisuudeksi juurikaan ymmärretä. Mitallinen ja loppusoinnillinen teksti ymmärretään ainoastaan iskelmälaulajien oikeudeksi. Messujen kuuluttaja Lyly Rajala kävi sulkemassa äänen pois Lehdon mikrofonista, jotta Suvi Teräsniskan "kaunis laulu" ei häiriintyisi runoesityksestä.

Jaan "Luulur" Malin

Puolen tunnin aivojumpan tärkeyttä korostaneen tietokirjallisen esityksen jälkeen lavalle pääsivät virolainen Luulur ja tanskalainen Ankersen. Varsinkin Luulur valloitti vähälukuisen yleisön. Hirvonen suomensi osan runoista, mutta eläytyvä esiintyminen ja äänenkäyttö välitti viestin ilman suomentajaakin. Ankersen ja Hirvonen leikittelivät kääntämisen tarpeella. Hirvonen toisti onomatopoeettisenkin. Mukaan lähteneen yleisön Ankersen kuvasi ennen esitystään.


Claus Ankersen

Tänään on messujen viimeinen päivä. Rajalan kuulutusten perusteella tiedossa on Mikko Alataloa. Hänkin on tätä nykyä "oululaislähtöinen", ainakin jos on Rajalaa uskominen. Kiimingin isona poikana Alataloa aikaisemmin on pidetty.


2 kommenttia:

  1. Kiitos tästä raportista. On hienoa huomata että kulttuurielämää on muuallakin etelän kaupungeissa.

    Kemppinen kärjistää aika lailla sanoessaan että mitallista runoutta enää luettu. Varmasti luettiin ja on luettu näihin päiviin saakka. Kemppinen tarkoittanee, että "kirjallisuusihmiset" eivät enää lukeneet. Leinot, Harmajat ja Sarkiat ovat monin verroin luetumpia kuin esim. viime vuosikymmenien runous. Tätä en tietysti voi todentaa, mutta olisi hauska nähdä Suomen kirjastojen lainaustilastot pidemmältä aikaväliltä, jos sellaisia saisi. Tietämättömyyden tasoa kuvaa hyvin linkkisi kommenttiosaston maininta, jossa mitallisen runouden esimerkiksi otetaan Eppu Normaali. (eipä sillä etteikö Syrjä sanoittaa osaisi)

    Tuo (50-lukulainen?) rytmin ja soinnillisuuden purkaminen esityksestä lienee Lehdon väittämä? Rytmi ei ole sidoksissa mittaan, kuten ei soinnillisuuskaan, tämän Lehto taatusti tietää. Ehkä kyseessä on lipsahdus tai omia pyrkimyksiä palveleva valhe. Toisaalta, se mitä moni ei tiedä ja voisi hämmästyä, on se että Lehto (käsittääkseni) hallitsee mitallisuudet. Se alkaa olla runoilijoilla todella harvinainen taito.

    50-luvun modernismissa on kyllä rytmin ja soinnillisuuden mestareita, esim. Manner ja Juvonen. Ja oletko kuullut äänitteitä Saarikosken omasta lausunnasta; mahtavaa rytmin vyörytystä! Luulisin että nämä rytmit ja soinnillisuudet alkoivat kadota toden teolla vasta 60- ja 70-luvuilla. Tai siis, päättelen, lukemastani runoudesta.

    Mutta kun puhutaan runoksi pätkitystä proosasta, ilmiön juuret löytyvät epäilemättä 50- ja 60-lukujen murroksesta.

    On täysin mahdollista, että tiukat säännöt vapauttavat jotain luovuudesta, hetkittäin joillakin. Mutta pääsääntöisesti asia on kuitenkin päinvastoin, sen tajuamiseen riittää kyllä maalaisjärki. Lehto viitannee myös OuLiPoon ja vastaaviin. Riimien suhteen ei taida löytyä kuin loppuunkaluttuja vaihtoehtoja.

    Tuskinpa iskelmänikkareissa enää juuri mitallisuuden taitajia on, tekstit saa sovitusvaiheessa säveleen istutetuksi.

    Tiedä vaikka näistäkin asioista olisi tutkittua akateemista tietoa, mutta kukapa ne esiin kaivaisi.

    Ja tarkennukseksi, ei, en hallitse runomittoja. Korvakuulolta saattaisin jotain havaita, tekstistä se on vaikeampaa, pelkkä tavujen laskeminen ei riitä painollisuuden havaitsemiseen.

    En myöskään arvota runoutta kahden mainitun ominaisuuden perusteella. Hyvää runoutta on monenlaista, kukin omilla vahvuuksillaan.

    Korjaa toki jos puhun täyttä soopaa.

    VastaaPoista
  2. Olet ihan oikeilla jäljillä, Lehdon ja Hirvosen jutustelun tarkoituksena mitä ilmeisemmin oli hätkäytys, ja kehyksenä ollut "akateeminen" jutustelu (ainakin osin) ihan tuulesta temmattua. Minäkin vielä lisää sotkin asiaa tuomalla omista tarkoituksista Kemppisen kirjoittaman tähän mukaan.

    Lehdon & Hirvosen provokaation jälkeen kansainväliset vieraat saivat rauhassa esiintyä.

    Kirjamessuilla useamman kanssa oli puhetta, etteivät järjestäjät osaa kulttuuritilaisuuksia hallitse. Tällaisessa ilmapiirissä oli tietysti parempi ottaa runokaravaanin järjestäjien niskaan vastalauseet.

    Ei järjestäjän tehtäviin kuulu yleisön varjelu "vääränlaisilta" sisällöiltä, vaan puitteiden luominen erilaisten asioiden vastaanottamiseen.


    Siis Leino runo oli tietysti Tuulikannel, youtubessa on taltioituna Lehdon esitystapa.

    VastaaPoista