Tänään 1894 alkoi Suomen kirjaltajaliiton perustava kokous. Kirjaltajat eli (käsin)latojat olivat aikoinaan tärkeä avainammattiryhmä joukkoviestinnässä. Sanomalehdet eivät ilmestyneet, valtiopäivät eivät pyörineet tai kadunvarsille ei tullut mainoksia jos latojat eivät tehneet kasteja painokonetta varten. 1800-luvun lopulla ei ollut montakaan nykyistä konttorikonetta, siksi säätyvaltiopäivät olivat kerran uhattuna latojien lakon vuoksi. Esityslistat ja muut nykyisin kopiokoneella tehtävät paperit oli painossa präntättävä.
Valtakunnallisen ammattiliiton perustamiseen sysäyksenä oli työn katoaminen pääkaupunkiseudulta. Helsingin kirjaltajat olivat muutamia vuosia aikaisemmin onnistuneet neuvottelemaan itselleen kohtuulliset palkat. Moni painotyö kuitenkin karkasi maalaiskaupunkeihin. Niiden painoista saattoi tilata reklaaminsa halvemmin hinnoin.
Tarvittiin siis toimivaltainen elin, joka neuvottelisi samat palkat maan kaikkiin kirjapainoihin. Ja sitä perustamaan Helsinkiin 1894 kokoonnuttiin. Liitto perustettiin ja vuonna 1900 saatiin työnantajaliiton kanssa neuvoteltua Suomen ensimmäinen valtakunnallinen työehtosopimus.
Pitkään kirjaltajat olivat ainoita. Vasta toisen maailmansodan aikainen tammikuun kihlaus ja lopulta tulopoliittiset sopimukset 1960-luvun lopulla toivat samat mahdollisuudet muillekin ammattialoille.
Vapaiden rajojen Euroopassa ei olla vielä päästy ensimmäiselläkään ammattialalla Euroopan Unionin laajuisen ammattiliiton perustamiseen. Tässä viikolla työministeri Lauri Ihalainen Brysselin koneessa ei pitänyt ajatusta koko EU:n laajuisista raamisopimuksista lähivuosien realistisena tavoitteena.
Vielä 1980- ja 1990-lukujen taitteessa pidettiin täysin mahdollisena sitä, että Suomesta tulisi laajan itäisen naapurin painotöiden varma ja vakaa toimittaja. Parissa vuosikymmenessä näkymät ovat huomattavasti muuttuneet. Monet suomalaiset kirjan- ja aikakauslehdenkustantajat ovat siirtyneet painattamaan tuotteensa Neuvostoliitosta erkaantuneissa, itsenäistyneissä Baltian maissa. Kiinassa painettuja teoksia näkee entistä useammin.
(Kuvana tilaustyönä kirjoittamani Jyväskylän kirjatyöntekijöiden yhdistyksen historia)
Siitä lienee yli kaksikymmentä vuotta, kun viimeksi vierailin latomossa, tarkoittaa Uuden Suomen, Iltalehden ja Kauppalehden kirjapainoa Vantaan Kaivokselassa.
VastaaPoistaLatojat olivat arvonsa tuntevaa porukkaa, mikä näkyi mm. tavassa pompotella vähän kokemattomampia toimittajan planttuja.
Syykin tuli ilmi. He kokosivat joukkonsa toimittajakuntaa aiemmin, eivätkä peitelleet näyttää asemaansa.
Varhain tapahtuneen järjestäytymisen myötä hankitut edut tulivat esiin myös parissa kiintoisassa yksityiskohdassa.
Ilta- tai yövuoron tekijöillä oli esimerkiksi oikeus ylimääräiseen "eväspakettiin", jonka työnantaja tavalla tai toisella järjesti latomon porukalle myös tuolloin, 80-luvun lopussa. Perusteena luultavasti se, että siihen kellonaikaan keittiö oli kiinni eikä ruokaa saanut muualtakaan. Välipalalla oli myös joku tietty nimityksensä, mutta olen sen unohtanut.
Toinen erikoisuus liittyi työn "likaisuuteen". Toisin sanoen sopimuksen mukaan työnantaja oli velvoitettu järjestämään mahdollisuus saunaan tai muuhun peseytymiseen. Pykälä lienee perua niiltä ajoilta, kun kylppäreitä ei kotona ollut. Mutta saavutetusta edusta ei ollut syytä luopua, joten tämä "saunalisä" näkyi rahallisena korvauksena itse kunkin palkkakuitissa vielä sata vuotta myöhemminkin.
Sitä en tiedä, ovatko edut edelleen voimassa, tai jos ovat, millä tavoin ne on ilmaistu.
Monet tapaamistani ja jututtamistani vanhemmista latojista olivat hyvän suomen ystäviä. Jotkut muistelivat miten kesätoimittajat ja vasta alalle tulleet välttelivät tuomasta itse juttujaan ladottaviksi.
VastaaPoistaKirjatyöntekijöillä oli vahva asema työpaikoilla ja koko ammattiyhdistysliikkeessa ainakin tuonne 1980-luvulle saakka. Nykyisin kirjatyöntekijät ovat yhdistyneet kemian liittolaisten kanssa Teollisuusalojen liitto Teamiksi. Samaan liittoon oli metallismiesten ja muidenkin liittyä, mutta ainakin toistaiseksi suurfuusio on jäänyt toteutumatta.
Kaikenlaisista sopimuskäytännöistä juontuvista erikoisuuksista mieleeni on jäänyt parhaiten uusien työntekijöiden valintaoikeus. 1950-ja 1960-lukujen taitteessa ammattiosastot saivat oikeuden valita työpaikkojensa uudet työntekijät. Tosin ammattiosastot eivät saaneet käyttää tätä valtaa kuin muutaman vuoden, työnantaja isolla rahalla neuvotteli oikeuden takaisin itselleen.
Ovat kaikki erikoiset lisät tainneet kadota, kun työehtosopimus neuvoteltiin laajasti uusiksi työn vaativuuden mukaisesti määrittyviksi palkoiksi. Hoitoonohjauspykälät ovat kuitenkin säilyneet, eli viinan vuoksi ihmisiä ei saa suoraan irtisanoa vaan on tarjottava mahdollisuutta hoitoon ensin.
Mutta noin yleensä ottaen ovat tainneet latomot hyvin vähiin kadota, tai ainakin muuttaneet totaalisesti muotoaan.