Helsingin Sanomilla näyttäisi olevan agenda. Eilen aamulla lehteä lukiessa kulttuurisivut avasi iso otsikko: "Meitä on käytetty hyväksi". Riikka Ala-Harjan sisar ja tämän aviomies olivat järkyttyneet siitä, että yksi kirjan alajuonista oli varastettu heidän elämästään. Helsingin Sanomat on lyhyen ajan sisään jo toisen kerran nostanut näyttävästi esille sen mitä ja miten kirjailijat saavat teoksiaan kirjoittaa.
Kirjallisuudessa, tietokirjallisuus mukaan lukien, tekijänoikeuskäytännöt ovat hyvin väljät. Tiedot tai asiat eivät ole suojattuja, ainoastaan se muoto jolla se on ilmaistu. Aina ei edes muotokaan ole suojattu, (tieto)kirjailijan tulee kirjoittaa melko omaperäisesti saadakseen ns teoskynnys ylittymään. Lisäksi toisia saa siteerata vapaasti, kunhan muistaa asianmukaisesti kertoa lähteen. Pastisseja ja parodioita saa tehdä vapaasti.
Joillakin muilla taiteen aloilla tekijänoikeuskäytännöt ovat paljon tiukempia. Musiikkia ei saa siteerata, elokuvien tekijöiden on hankittava monenlaista lisenssiä ja lupaa saadakseen elokuvan kaupalliseen levitykseen. Käytännöt vaihtelevat suuresti alalta toiselle. Esimerkiksi elokuvaohjaaja Kaisa Rastimo nolasi itsensä internet-yhteisöjen edessä esiintymällä politiikassa tekijänoikeuksien asiantuntijana. Hänen tietonsa koskivat vain elokuvaa.
Elokuvateollisuudessa kysytään kaikkeen lupa, jotta ikäviä esityskieltoja ja elokuvien perumisia ei tulisi. Lisäksi kankea ja byrokraattinen tapa tukee suurten elokuvafirmojen asemaa. Pienillä yhtiöillä tai yksittäisillä elokuvatuottajilla ei ole samanlaisia mahdollisuuksia saada ja hankkia lupia kuin isojen lakiasianosastoilla.
Helsingin Sanomien agendana näyttäisi olevan elokuvista tutun järjestelmän saaminen kirja-alallekin. Nykyisin kuka tahansa voi kirjoittaa esimerkiksi Matti Nykäsen elämäkerran. Lisensointi varaisi aiheen vain niille, jotka ostaisivat luvan Matti Nykäseltä. Hollywoodin kerrotaan ostavan tositarinoita, joista se sitten muokkauttaa fiktiota. Vaikkapa leukemiasta selviämiseen tai koulukiusaamiseen liittyen. Elokuva-alan järjestelmät rajoittaisivat kirjailijoiden mahdollisuuksia kirjoittaa huomattavasti. Sellainen olisi suurten kustantajien etu. Pienet toimijat katoaisivat alalta lopulliseen marginaaliin.
Ymmärtääkseni kirja-alalla isot ovat jo menossa elokuva-alan suuntaan. Joku vuosi sitten WSOY:lta otettiin yhteyttä, ja haluttiin tehdä sopimus kanssani. Se koski lyhyttä suomentamaani käännöstekstiä, jonka julkaiseminen olisi mahtunut täydellisesti sitaattioikeuden piiriin. Allekirjoitin sopimuksen parin euron toiveissa, niitäkään ei ole koskaan näkynyt.
On sekin. Ostetaan juttuja potentiaalisella rahalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti