maanantai 13. elokuuta 2012

Tuomas Henrikki Kumpulaisen näkymätön läsnäolo


Eilen vietettiin Iissä Iijoen partaalla KulttuuriKauppilan kesäkauden päättäjäisiä. Tilaisuus oli osa meneillään olevia Muusajuhlia. Pääesiintyjänä tilaisuudessa oli Mikko Perkoila, jonka hämärtyvään iltaan suunnittelema ohjelmisto kärsi siitä, että ilta hämärtyikin pohjoiseen tapaan myöhemmin. Ohjelmisto oli muutoinkin musiikkipitoinen. Illan runollisesta annista vastasivat Oulun seudun lausujien Junassa matkalla -runomusiikkiesitys ja Sari Maanhallan ja Kaisa Halmkronan urakoimat runomuotokuvat.

Parhaiten mieliin illan esityksistä jäi Tuomas Henrikki Kumpulaisen performanssi Per se nelonen. Kumpulainen luotti äänen voimaan, ja sillä hän saikin yleisön mukaansa hyvin. Vasta esityksen loputtua mies itse näyttäytyi.

Kumpulainen jostakin näkymättömistä kuvaili mitä performanssissa tapahtui. "Lavan keskellä on jättiläiskokoinen fallos, jonka ympärillä tanssii aataminasuinen taiteilija." Kumpulainen ei tyytynyt kuvailemaan, vaan hän kertoi myös mitä taiteilija ajatellut sanoa milläkin kuvaillulla teolla. Kumpulainen kertoi myös, millaisista mielleyhtymistä äidin kotipaikalta Inarin Kutturassa vietetyistä lapsuuden kesistä performanssin osat olivat syntyneet.

Yleisö alkoi jo epäillä tarinan tulevan nauhalta, mutta Kumpulainen reagoi yleisöpalautteeseen nopeasti ja napakasti. Performanssin loppupuolella eräs alkoholin rohkaisema alkoi etsiä minne mikrofonin piuha johtaa, mutta muu yleisö opasti etsivää käsillä osoittaen: "Tuomas Henrikki on puun latvassa". Juuri kuten Kumpulainen oli hetkeä aikaisemmin kuvaillut. Lopulta hän paljasti itse paikkansa heittämällä lavalle Tiivi-Taavin.


Kumpulainen sai puhumalla yleisöstä houkuteltu lavalle rummunsoittajan. "Soita kiihtyvää, alkukantaista rytmiä", kehoitti ääni jostakin samalla kuvaillen performanssin seuraavaa osaa.

Erittäin mielenkiintoinen ja mieleenpainuva esitys.

Tuomas Henrikki Kumpulainen.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti