lauantai 8. syyskuuta 2012

Uusi kanava ja vanhat sukupolvet



Tänään 1966 Yhdysvalloissa esitettiin ensimmäinen jakso Star Trek -televisiosarjasta. Sarjaa tehtiin kolme tuotantokautta, yhteensä 72/73 jaksoa. Televiopomojen mielestä Gene Roddenberryn luomus ei saanut riittävästi katsojia. Odotukset lienevät olleet suuret, sillä 1960-luvulla avaruudenvalloitus oli paljon puhuttu ja seurattu aihe.

Star Trek jäi kuitenkin nörttien mieleen ja vuosien mittaan siitä tuli kulttisarja. Pasifismia, tasa-arvoista yhteiskuntaa ja insinööritaitoja arvostava tv-sarja jäi monen nuoren mieleen tulevaisuuden todellisuutena.

Alkuperäistä Star Trekiä tehtäessä elettiin kuitenkin 1960-luvun arjessa. Hiljan luin väitteen, että tasa-arvoisuuden mannekiinina sarjassa ollut Nichelle Nicholsia (luutnantti Uhura) ei suostuttu palkkaamaan tv-sarjan vakituiseksi näyttelijäksi. Nicholls olisi ollut mukana jaksokohtaisin sopimuksin. (Tosin tällainen järjestely näyttelijälle 1960-luvulla taloudellisesti huomattavan edullinen, koska lyhyistä työsuhteista maksettiin erityiskorvausta.)

Star Trek siirtyi valkokankaalle palatakseen televisioon vuonna 1987. Oli uusi USS Enterprise, uusi kapteeni, uusi miehistö, uusi sukupolvi. The Next Generation. Star Trek eli pari vuosikymmentä uutta renesanssia. Nyt brändi taitaa olla taas tauolla korkoa kasvamassa. Viimeisimmässä tuotoksessa, vuoden 2009 elokuvassa Star Trek Uhuran etunimi paljastettiin. Se on Nyota.

Viime viikolla Suomessa aloitti uusi televisiokanava, Kutonen. Nimestään huolimatta se toimii kanavapaikalla 11 ja on kanavapaikalla 10 olevan TV5:n kanssa osa saksalaista ProSiebenSat.1 Media AG –konsernia. Eilisen uutiset kertoivat, että ruotsalaisten tietojen mukaan Suomen kaupallisten kanavien ykkönen MTV3 on tehnyt "jättitappiota", koska uudet kanavat (TV5, Kutonen, Fox) myyvät mainosaikaa polkuhinnoin.

Kutonen on aloittanut kilpailun yleisöstä vanhoin tutuin keinoin. 1990-luvulla alkuperäinen Star Trek -sarja nähtiin Suomessa useita kertoja, yleensä uuden kanava lanseerauksen yhteydessä. Kutonen on 15-34-vuotiaita miehiä houkutellakseen valinnut ohjelmistoonsa vuonna 1987 alkaneen Star Trek -sarjan.

Uuden sukupolven ensimmäisiä jaksoja seuratessa on tullut mieleen, että niissä alleviivataan Star Trekin perusideologiaa turhankin voimakkaasti. Elämää todella kunnioitetaan kaikissa muodoissaan. Mutta, kuten Kalaksikukossa todettiin, Kutosen esitystahdilla (viisi jaksoa viikossa) päästään nopeasti "hyvään materiaaliin".

Startrek.comin mukaan Googlekin juhlistaa Star Trekin 46-vuotisjuhlia.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti