tiistai 9. lokakuuta 2012
Plikkus plakkus kurat pum
Tänään vietetään Leif Erikssonin päivää. Päivä juontuu Grönlantilaisten saagasta, jonka mukaan Leif Erikinpoika tänään vuonna 1000 löysi Pohjois-Amerikan, jolle antoi nimeksi Vinland. Saaga pysyi tarinana kunnes 1960 norjalainen löytöretkeilijä Helge Ingstad ja hänen vaimonsa arkeologi Anne Stine Ingstad löysivät Newfoundlandin L'Anse aux Meadowsista viikinkikylän jäännökset.
Viikinkikylä oli sensaatio, joka muutti historian. Euroopasta olikin käyty amerikoissa jo ennen Kolumbusta. Ihan oikeasti. L'Anse aux Meadowsista tuli Unescon maailmanperintökohde 1978.
Äkkiseltään ajattelisi, että Carl Barksin Kultainen kypärä kommentoisi Vinlandin löytämistä. Mutta tarina on tehty melkein kymmenen vuotta aikaisemmin. Kultainen kypärä valmistui joulukuussa 1951 ja se julkaistiin ensimmäisen kerran heinäkuussa 1952. Suomen Aku Ankassa tarina oli ensimmäisen kerran 1955. Mitä lienee Barks miettinyt, kun Helge Ingstad National Geographiciin kirjoittamassaan artikkelissa marraskuussa 1964 esitteli löytöjä tarkemmin. Vuonna 1938 lehdessä julkaistusta Norman Wilkinsonin Osebergin laivan (Oslon kansallismuseossa) valokuvasta sai tarinan alkuruudun laiva mallinsa.
Haastattelussa vuonna 1975 Barks muisteli tarinansa taustoja. Lähimpien vaikutteiden hän sanoi tulleen Hal Fosterin Prinssi Rohkeasta, joka seikkaili Labradorin rannikolla. Aineksia tarinaan Barks sai Frances Spatzin American Weeklyn elokuussa 1948 julkaisemasta jutusta How the Norsemen Got Here First. Juttu keskittyi kuitenkin pääasiassa niin sanottuun Kensingtonin riimukiveen, jonka viikinkien arveltiin jättäneen Minnesotaan 1362. Kiven vuonna 1898 löytänyt Olof Ohman antoi etunimen tarinan Olavi Siniselle.
Luultavasti Helge Ingstad (1899-2001) on joka tapauksessa toiminut Kultaisen kypärän jonkinasteisena innoittajana. Ingstad oli kuolutukseltaan juristi. Hän möi menestyvän lakiasiantoimistonsa 1926 ja lähti Kanadaan metsästäjäksi. Hän kulki erämaissa alkuperäiskansojen kanssa nelisen vuotta ja kirjoitti kokemuksistaan suositun kirjan, joka julkaistiin englanniksi nimellä The Land of Feast and Famine (1933).
Ingstadin Kultaiseen kypärään istuttaa erityisesti hänen valtiolliset virkansa. Ingstad oli 1932-33 Erik Punaisen maan maaherrana. Norja valtasi vuonna 1931 osan Itä-Grönlannista, ja väitti aluetta omaksi osakseen. Perusteet olivat 1200-luvun historiasta. Kansainvälinen oikeus määräsi 1933 alueen palautettavaksi Tanskalle. Ingstad siirtyi Huippuvuorten maaherraksi (1933-35). Tämä saaristo oli tunnustettu osaksi Norjaa 1925, ei tosin Kaarle Suuren löytölain perusteella vaan myöhempien aikojen tutkimusmatkailijain työn tunnustamiseksi.
Mutta Ingstadin ja Barksin suhde on kuin Kalle Kepulin todistus. Plikkus plakkus kurat pum (lakikieltä: 'Voitteko todistaa, ettei näin ole?').
Don Rosan Kultaiselle kypärälle tekemässä jatkossa Kolumbuksen kartat (1995) esille marssitetaan lähes kaikki historiallisen ajan mahdolliset yhteydet Amerikan ja muiden mantereiden välillä. Tarinaa lukiessa kannattaa muistaa, että Rosa on uskollinen historialle, mutta vielä uskollisempi Carl Barksin tarinoille.
Tutkimus Amerikan löytäjistä on jatkunut Don Rosan tarinan jälkeenkin. Geenitutkimuksen perusteella vaikuttaisi siltä, että Euroopasta on osattu Atlannin yli jo viimeisen jääkauden aikana.
Asiallinen, samalla hykerryttävä bloggaus - jälleen kerran.
VastaaPoistaKiitos, ja olkaat hyvät.
VastaaPoista