lauantai 15. joulukuuta 2012

Pyhän diilerin ilmestys


Manu Larcenet
Blast 2 Pyhän diilerin ilmestys
suom. Heikki Kaukoranta
tekstannut Mika Lietzén
WSOY 2012
208 s.


[Blast 1][Blast 2]

Manu Larcenetin Pienien voittojen ja Maallemuuttajien alter egomaisten "sankareiden" vastapainoksi luoma Polza Mancini jatkaa tarinointiaan poliiseille Blast-sarjan toisessa osassa Pyhän diilerin ilmestys (WSOY 2012). Ensimmäisessä osassa Röykkiö ihraa Mancini tuotiin kuulusteltavaksi epäiltynä Carole Oudinotin pahoinpitelystä. Mancini on halukas puhumaan, mutta omilla ehdoillaan. Poliisien on kuultava koko tarina.

Toisen osan alussa poliisipäällikkö käy kertomassa Oudinotin kuolleen. Mancinilta olisi saatava tunnustus, muuten todisteita häntä vastaan ei olisi. Lisäksi tunnustus olisi saatava 48 tunnin pidätysajan kuluessa. Suomessahan pidätysaika voi olla yli kahden viikon, elokuvista ja tv-sarjoista tutusti briteissä ja Yhdysvalloissa maksimi on vuorokausi. Ranskassa siis voidaan kaksi päivää pitää kuulusteltavana.



Poliisit epäilevät Mancinin jorisevan omiaan tahallisesti, venyttääkseen varsinaiseen aiheeseen pääsemistä. Mancinin kertomus ei kuitenkaan tue poliisien epäilyjä. Kuulusteltava etenee omaa tahtiaan, hän kertoi yksin vietetystä kesästä, siitä millaiselta isä lapsena ollessa haisi pitkiltä työmatkoiltaan palatessa ja talvesta suuren kirjaston keränneen diilerin luona. Diileriä oli epäilty nuorten naisten murhista. Nyt poliiseilla oli todistaja, jonka avulla asiakkaitaan tappava huumekauppias saataisiin linnaan.

Blasteja metsästävä Polza Mancini ei toisessakaan paksussa albumissa ehdi olennaiseen. Larcenetin viipyilevä kerronta ei kuitenkaan kyllästytä tai saa turhautumaan. Se miten Pääsiäissaaren patsaat tarinaan liittyvät, ei selviä. Pienen johtolangan tulevaan Larcenet kuitekin antaa. Mancini ottaa diilerin kirjastosta mukaansa John Y. Ferrin teoksen Rapa Nuin mysteerit. (Nimi John Y. Ferri on viittaus Jean-Yves Ferriin, sarjakuvakäsikirjoittajaan, joka on työskennellyt yhdessä Larcenetin kanssa ja joka käsikirjoittaa tulossa olevan Asterix-elokuvan).

Näennäisestä tapahtumattomuudestaan huolimatta Blast on kiintoisa lukukokemus. Alkaa tuntua siltä, että vastauksia on odotettavissa mahdollisesti sarjan viidennessä tai kuudennessa osassa. Nautittavaa lukemista tämä on tälläkin tahdilla.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti