Oulussa on meneillään vielä tämän päivän Musixine -elokuvafestivaalit. Musixine pitää esillä musiikkielokuvaa, ja tähän teemaan liittyen eilen oli Sinivalkokangas rokkaa -seminaari, jossa Asko Alanen esitteli rockin vaiheita suomalaisissa elokuvissa. Esitelmän mittaan rakentuikin kuva rokkenrollin taipaleesta filmeissä.
Ensimmäiseksi elokuvaksi, jossa rock mainitaan Alanen esitteli Matti Kassilan Kurittoman sukupolven (1957). Porvarillisten perheiden jälkikasvu jytää kristallikruunut heiluen Heikki Aaltoilan junkjazzin tahdissa. Musiikki on kurittomuuden ja sukupolvikapinan merkki yhdessä viinan ja modernin taiteen (!) kanssa.
Samalta vuodelta on Armand Lohikosken Pekka ja Pätkä sammakkomiehinä (1957), jossa ennen kiertueelle lähtöä Pekka ja Pätkä päättävät opetella musiikkiliikkeen ikkunassa olevista nuoteista "viimeisimmän hullutuksen" Hippaa ja hoppaa (sävel Toivo Kärjen). Soitto kerää yleisöä ja laajenee Sacy Sandin esitykseksi.
Rock ei oikein luontevasti istunut elokuvamusiikiksi. Maailmalla rokkaritkin elokuvamusiikkia tehdessään suosivat mieluimmin taidemusiikkia tai muita lajeja kuin omaansa. Pari istuvaa esimerkkiä Alanen kuitenkin näytti. Lapualaismorsiamessa (1967) Vanhalla vapunvietossa taustalla soi Blues Section ja Jörn Donnerin Sixtyninessä (1969) Kirka.
Varsinainen rockmusiikkielokuva Suomessa syntyi Hurriganesin ympärille. Pienellä budjetilla tehty Kuumat kundit (1976) rakentui Hot Wheels -levyn tekemisen ympärille, mutta dokumentaarisuus jäi harhaileviksi hetkiksi ja kehyskertomus heppoiseksi.
Punkin elokuvayleisölle teki tutuksi Tapio Suomisen ajankuva Täältä tullaan elämä (1980) ja Kaivopuiston konsertit Taavi Kassilan Jousiampujan (1982) alku.
Kaurismäkien työ elävöitti suomalaista musiikkielokuvaakin. Saimaa-ilmiöstä (1981) puhuessa Alanen unohtuu pohtimaan, miten tuo elokuva oli kontaktien luomisen aikaa. Varsinkin Aki Kaurismäki on myöhemmin runsaasti käyttänyt elokuvissaan tuolloin tapaamiaan ihmisiä. Hamlet liikemaailmassa synnytti myös Melroselle erinomaisen rockvideon. Leningrad Cowboys -elokuvat kokonaisen tuoteperheen.
1980-luvulla rock ei ollut enää mikään uutuus, ja se asettui luontevaksi osaksi elokuvia. Syntyi säveltäjien ja ohjaajien yhteistyötä, esimerkiksi Hectorin ja Lauri Törhösen ja Claes Olssonin ja Yarin välille. 1990-luvulla rockistakin alkoi tulla nostalgiaa, mutta Alanen ei pitänyt useissa tähdistä henkilökuvaa luovissa elokuvissa käytettyä elämän katoavaisuus -teemaa kovin rockhenkisenä.
Viimeisimmät vaiheet piti Alasen ajan puutteen vuoksi harppoa. Joka tapauksessa hän piti nykytilaa hyvänä, monipuolisena ja paljon rokkaavana. Onhan nyt kaksi musikaalielokuvaakin tehty, joista luontevampana Alanen piti Neil Hardwickin Jos rakastat -filmiä (2010). Erityismaininnan saivat tuoreista dokumenteista Kovasikajuttu ja Soundbreaker.
Loppukuvaksi Alanen näytti Miss Farkku-Suomea (2012). Ei oululaisia mielistelläkseen, vaan sen tarinan vuoksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti