perjantai 24. toukokuuta 2013

Katu, kartta ja kaupunki


Eilen illalla oli Oulun taidekoulun visuaalisen taiteen linjan vuosinäyttelyn avajaiset. Lukuvuoden teemana taidekoulussa on ollut katu, ja se toistui töissä monin eri tavoin. Lasten ja nuorten piirroksista  on koostettu näyttelyn lisäksi myös kartta, joka on huomiotu kahdellakin tavalla. Oulun kaupunki valitsi sen 100 tekoa Oulusta -tunnustuksen 35. teoksi. Lisäksi kartta palkittiin pronssimitalilla kuntamarkkinointikilpailussa.

Avajaisissa nähtiin performansseja, animaatio- ja elokuvalinjalaisten tekemiä filmejä ja julkistettiin sarjakuvalinjalaisten Viiva-albumeita.

Näyttely on esillä taidekoululla 19. kesäkuuta saakka.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti