perjantai 31. toukokuuta 2013

Milloin taivaaseen pääsee?


Paavi Franciscuksen pohdinnat taivaaseen pääsemisen ehdoista ovat herättäneet maailmalla ja Suomessakin laajaa keskustelua. En puutu tähän, vaan kiinnitän huomion siihen milloin eri uskonkäsitysten mukaan taivaaseen pääsee.

Hyvin yleinen puheenparsi hautajaisissa tai jonkun tärkeän tunnetun henkilön kuoltua on lähettää edesmenneelle terveisiä pilvien päälle tai ajatella hänen nyt seuraavan meidän tekemisiä korkeuksista. Vain poikkeustapauksissa tällaista ylöskatsovaa kunnioitusta ei anneta. Viimeksi taidettiin Margaret Thatcherille toivotella kuumia hiiliä.

Lähes kaikki kristilliset uskontokunnat seurakuntalaisten puheista huolimatta kuitenkin opettavat, että taivapaikat ratkaistaan viimeisellä tuomiolla. Jeesuksen toisen tulemisen jälkeen armon ansainneet pääsevät kaikki yhtäaikaa taivaaseen. Kuolleet odottavat haudoissaan tuota hetkeä. Tähän sisältyy kaunis ajatus kaikkien ihmisten tasa-arvoisuudesta Jumalan edessä.

Luterilaistenkin uskontunnustuksessa puhutaan "ruumiin ylösnousemisesta", jonka Katekismus kertoo tarkoittavan sitä, että "ruumiimme hajoaa, mutta sielu odottaa ylösnousemuksen päivää, jolloin elävät ja kuolleet kootaan Jumalan eteen tuomiolle".

Jo parin vuosituhannen ajan tämä on herättänyt hämmennystä ja oppiriitoja. Kuolleiden omaiset ja läheiset ovat kautta ajan toivoneet edesmenneen nopeaa pääsyä taivaan iloihin.

Katolisessa kirkossa pitkällisten pohdintojen ja keskustelujen jälkeen päädyttiin siihen, että ihmiset pääsevät taivaaseen vasta viimeisen tuomion jälkeen. Mutta kuolleen sielu saa heti tietää kumpaan paikkaan hän pääsee, joten sielun ei tarvitse levottomana odotella tulevaa. Tästä kehkeytyi kiirastulioppi, jonka mukaan sielu saattoi vielä kuoleman jälkeenkin tehdä jotakin taivaspaikkansa hyväksi.

Katolilaisten mukaan taivaassa tällä hetkellä on vain yksi ihminen, jumalansynnyttäjä, neitsyt Maria. Jumalan (isän, pojan, pyhän hengen) ja enkelten lisäksi taivaassa on vain Maria. Siksi niin monet rukoukset osoitetaan hänelle.

Luterilaistenkin keskuudessa taivaaseen pääsemisen ajankohta on keskusteluttanut. 1600-luvulla anglikaanisessa kirkossa päädyttiin siihen, että taivaspaikan saa heti kuoleman jälkeen. Anglikaanisessa taivaassa siis on jo muitakin ihmisiä kuin neitsyt Maria. Ehkä Margaret Thatcherkin.

Mutta meidän suomalaisten luterilaisten pitää odottaa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti