sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Kuopion taidemuseo (17/100)


Kesäretket kulkivat Kuopion läpi. Perhe ei antanut lupaa käydä kuin yhdessä museossa, keskustelun jälkeen päädyimme Kuopion taidemuseoon. Yläkerran perusnäyttelyissä oli esillä mestareita vuosien takaa, Kuopion Rauhalahdessa paljon maalanneita von Wrightin veljeksiä, Juho Rissasta, Hugo Simbergiä jne. Pienempiä töitä oli ripustettu ryhmiksi. Vanhaa Kuopiota ja lähiseudun maaseutua esittelevät työt olivat myös näyttävästi esillä.

Taidemuseon katukerroksessa on vaihtuvien näyttelyiden tila. Tämän kesän näyttelynä on Ritva Kovalaisen ja Sanni Sepon metsäaiheisia valokuvia. Esillä oli kuvia Suomesta ja Japanista. Molemmat kuvaajat ovat metsäluonnon puolestapuhujia. Suomalaisten monet positiiviset mielikuvat koskemattomista metsistä perustuvat kultakauden taiteeseen. Erityisesti Ritva Kovalaisen kuvissa oli pyritty samanlaiseen metsän kuvaukseen. Lopputulos oli onnistunut.

Kovalaisen ja Sepon valokuvat institutionaalisessa alueteidemuseossa esillä ollessaan herättivät kysymyksiä taiteen poliittisista päämääristä. Saako taiteella olla yhteiskunnallisia pyrkimyksiä? Näyttelytiedotteen mukaan näyttelyn kuluessa taidemuseolla järjestetään keskustelutilaisuuksia, luentoja, opastuksia ja työpajoja, joissa käsitellään metsään liittyviä mielikuvia, asenteita ja arvoja. Tässä kaikessa taidemuseo ja sen järjestämä näyttely näyttäisivät asettuvan kiinteäksi osaksi yhteiskunnallista keskustelua, olevan keskustelun herättäjä. Se minusta on taiteen keskeinen tehtävä.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti