perjantai 23. elokuuta 2013

Pulkkilan kotiseutumuseo (58/100)


Pulkkilan kotiseutumuseo taitaa edustaa pahinta, mitä yksityiselle paikallismuseolle voi käydä. Nelostieltä Iisalmeen kääntyvän tien risteykseen on koottu aikoinaan rakennuksia, asuintalo, aittoja ja kunnan entinen viljamakasiini. Toimintaa on pyörittänyt kotiseutuyhdistys, jonka primus motorin kuoltua toiminta on hiipunut. Ajan myötä myös muiden yhdistyksen hallituksen jäsenten nimet ovat siirtyneet hautausmaan kivistä luettaviksi.

Pulkkilan kotiseutumuseon päärakennuksen katto vuotaa. On vuotanut jo useamman vuoden, joku sentään pressun päälle vetänyt. Kunnan kulttuurisihteeri yritti saada kesäkuussa 2012 yhdistystä heräämään, mutta paikalle tuli vain kaksi ihmistä. Sillä joukolla ei yhdistystä uudelleen herätetä.

Kunnat ja museovirasto auttavat yksityisiäkin museoita pitämään rakennuksensa ja kokoelmansa kunnossa. Pohjois-Pohjanmaalla aika moni kotiseutumuseo on saanut tänäkin vuonna tukea korjauksiin tai näyttelyn uudistamiseen. Pulkkilan kotiseutumuseokin olisi varmaan saanut, mutta omistajan pitäisi hakea tukea.

En tiedä miksi Pulkkila-seuran toiminta on hiipunut. Kokemuksesta tiedän useiden yhdistysten karkoittaneen ihmisiä toiminnastaan liian ahtailla määritelmillään. Eräs ei ollut oikea x:läinen, koska hänen vanhempansa eivät olleet syntyneet x:ssä. Saati paikkakunnalle syntymänsä jälkeen muuttaneet! Ihmisellä voi olla monia identiteettejä, sallittakoon kaikissa tapauksissa olla asuinpaikkansa yhteisön jäsen.







6 kommenttia:

  1. Pulukkilan museosta voisi ajatella kyllä niinkin, että uhrataan yksi monien joukosta ja nimetään se uudelleen: Museo siitä, kuinka käy kun kaikki jätetään silleen (sikseen).

    Tällaista kohdetta varten ympärille täytyisi tietenkin rakentaa kuin hirven metsästäjille passilavoja, joista sitä voisi kiikarein (maksullisisa kuten näköalatorneissa muuallakin) käydä tarkastelemassa. Polkujahan ei saisi syntyä, ei kädenjälkeä paikalla näkyä.

    VastaaPoista
  2. Silleen jättämisen esimerkki olisi paikallaan, jos sellaista ei muutenkin niin paljon olisi.

    Seurataan mitä tapahtuu.

    VastaaPoista
  3. Tilanne on muuttunut. Pulkkilan Seura sai Pohjois-Pohjanmaan Maisemateko 2015 -palkinnon kotiseutumuseon pihapiirin ja rakennusten eteen tekemästään työstä. Kuvia museosta ja tilaisuudesta:
    https://www.facebook.com/media/set/?set=a.986988394655721.1073741889.124467304241172&type=3


    VastaaPoista
  4. Ohikulkiessa olen tyytyväisyydellä laittanut muutoksen merkille. Toistaiseksi en ole sattunut sellaiseen aikaan, että työn tuloksia olisin päässyt ihastelemaan.

    Sattuu vielä sellainenkin aika, tai satutan sattumaan.

    VastaaPoista
  5. Jäi linkki toimimattomaksi.

    Uusi yritys: kuvia.

    VastaaPoista